torstai 31. elokuuta 2017

Brio junarata

Olin aluksi pojan synnyttyä vahvasti sitä mieltä, että meillä ei tarvita suuria röykkiöitä leluja, vaan vähempikin riittää. Olen edelleen osittain samaa mieltä mutta olen matkan varrella huomannut myös huonoja puolia, jos leluja on liian vähän. Kun vaihtoehtoja on enemmän, ovat leikit monipuolisempia ja kehittävämpiä.

Meillä on paljon omasta lapsuudesta säilyneitä leluja, jotka ovat päässeet uudestaan leikittäväksi ja uusiakin on tullut hankittua mutta yksi lelu on yli muiden.


Meidän ehdoton hitti leluna on ollut Brion junarata. Poika sai kummisetänsä vanhan junaradan 1,5vuotta sitten ja se osui ja upposi heti. Junarata on meidän ehdottomasti kaikkein leikityin lelu. Rataa on kasvatettu sen jälkeen juhlapäivinä pyydetyillä lahjoilla. Syntymäpäivälahjaa kysellessä poika pyysi junarataan kaksi isoa siltaa, jotka hän oli nähnyt kaverinsa junaradassa. Muita toiveita hänellä ei lahjaksi ollutkaan. Sillan lisäksi synttäripaketeista löytyi rataan asema ja lisää risteyspaloja. Rataahan piti päästä heti rakentamaan, vaikka vieraiden ollessa sitä tilaa ei oikein sille olisi ollutkaan.


 
Junaradan saatuamme pojan ollessa 1,5vuotias tehtävänjako oli se, että äiti rakensi radan ja poika leikki junalla. Nyt kun ikää ja taitoja on tullut lisää, ei radan tekoon aina tarvita äitiä, vaan poika rakentaa ratoja jo itse. Junarata on sen verran iso ettei se mahdu hänen omaan huoneeseensa, joten olemme sopineet, että radan saa tehdä olohuoneen lattialle. Rata ilmestyyksin lattialle lähes päivittäin. Jos saamme aikaan oikein hienon radan, saa se olla lattialla useammankin päivän.



Tämä lelu on ollut kyllä äidinkin mieleen. Henkilökohtaisesti tykkään puuleluista paljon enemmän kuin muovileluista ja Brion rata miellyttää sisustajan silmääkin. Sen lisäski on ihana katsoa, kuinka pojan taidot kehittyvät ja kuinka ratojen rakentaminen on alkanut kiinnostaa. Toivon, että tämä leikki jatkuu vielä vuosia ja leikkien loputtua ei taida tämä äiti malttaa myydä rataa eteenpäin. Jotain on siis peritty omalta äidiltä ja taitaa rata jäädä odottamaan seuraavaa sukupolvea leikittäväksi. Mutta vielä on vuosia aikaa nauttia pojan leikeistä Brion radan kanssa.

maanantai 28. elokuuta 2017

3-vuotissynttärit

Rankka ja ohjelman täyteinen elokuu alkaa olla lopuillaan. Viikonloppuna juhlittiin värikkäissä tunnelmissa lastamme, joka on jo kolmevuotias. Aika vierii hurjaa vauhtia ja poika kasvaa silmissä. Elokuu on ollut myös pojalle rankka kaikkine muutoksineen ja nyt oli kiva järjestää hänelle juhlat mieluisessa teemassa.

 
Näissä juhlissa ei huomioida äidin sisustusmakua vaan mennään pojan mieltymysten mukaan. Juhlien järjestämiseen ei tänä vuonna ollut kovin paljoa aikaa ja siksi yritin hoitaa kaiken mahdollisimman helposti. Teemana tänä vuonna Ryhmä Hau ja kaikki pentujen värit, pojan omasta toiveesta eli väriä riitti näissä juhlissa. Suurimman osan rekvisiitasta ostin koska aikaa tekemiselle ei juurikaan ollut. Netistä tulostin Ryhmä Haun pentujen värityskuvat ja käytin värittämiseen kokonaisen päivän (!) mutta muuten menttiin niillä materiaaleilla mitä kaupoista löytyi ja hyvinhän ne valmiit materiaalit toimii.


 

Tarjoilujen suunnittelu on aina yhtä haastavaa tässä porukassa, kun mukana on keliaakikko, kasvissyöjä ja pähkinä allerginen. Leivonnaisten tulee olla myös laktoosittomia, kalattomia ja tomaatittomia tuon oman pojan allergioiden vuoksi. Ja koska kyseessä lapsen juhla olisi kiva, että mukana olisi myös jotain terveellistä.

Jokaiselle löytyi jotakin tänäkin vuonna ja yllättävän paljon ehdin itse leipoa kun sain apua siskolta. Ennakoin juhlia myös sen verran, että porkkanakuppikakut olin leiponut jo valmiiksi pakkaseen ja lisäsin niihin vain kuorrutteen lauantaina. Juustokakun suhteen otin riskin ja tein netistä löytyneen ohjeen mukaan uuden herukkajuustokakun. Riski kannatti ja kakku oli ihanan kirpeän makuinen kaikkien makeiden tarjoilujen keskellä.



 
Meidän poika sai tänä vuonna ekaa kertaa maistaa kakkua ja se hänelle suurimmaksi osaksi riittikin päivän herkuksi. Tosin keksejä taisi huveta useampikin illan aikana. Lahjat olivat kovin mieluiset ja illan aikana Brion junarata löysi jälleen olohuoneeseemme. Uudet sillat, asema ja lisäpalat piti heti saada testikäyttöön.


 

Ilma oli vuosi sitten lämmin ja vietimme silloin terassilla paljon aikaa. Nyt oli toisin mutta juhlat saatiin juhlittua ilman lämpöäkin ja viimeiset vieraat lähtivät myöhään illalla. Poika on juhlien jälkeen uupunut mutta onnellinen. Nyt onneksi vähän rauhallisempi viikko tiedossa ja päästään taas normaaliin rytmiin.

 

 

tiistai 22. elokuuta 2017

Mustikkapiirakkaa

Nopea tervehdys kiireen keskeltä. Tämä viikko vielä mennään tukka putkella ja sitten helpottaa ainakin hetkeksi. Kaiken kiireen keskellä pitäisi saada vielä yhdet synttäritkin järjestettyä.

Sunnuntaina perheen miehet olivat käyneet keräämässä mutaman desin mustikoita. Illalla leivoimme pojan kanssa hänen ensimmäisen mustikkapiirakkansa. Hän piti siitä niin kovasti, että kun kysyin mitä hän haluaa tehdä syntymäpäivänään, ilmoitti hän että mennään keräämään mustikoita ja leivotaan piirakkaa. Sitä siis tiedossa vielä tällä viikolla. Seuraavaksi palaillaan sitten juhlatunnelmissa.

tiistai 15. elokuuta 2017

Viirien hurmaa

Näitä projekteja on pään sisällä aina lukuisia. Toteutukseen asti pääsee vain osa ja nekin tuntuvat kestävän aina oman aikansa. Tämäkin projekti on tainnut jo kolmatta kesää olla harkinnassa. Keväällä sain jopa hankittua materiaalitkin mutta koko kesä meni ennen kuin pääsin toteutus vaiheeseen. Vauhtia tosin vähän hidasti se, että ompelukone oli alkukesästä siskolla lainassa mutta onhan siitäkin jo tovi aikaa.


Nyt kun pojan synttärit lähestyy ryhdistäydyin vihdoin ja ompelin terassille tunnelmaa tuomaan kaksi viirinauhaa. Viirit on tehty vahakankaasta ja toivon sen kestävän ulkona homehtumatta enemmän kuin vain tämän kesän. Toteutus ei kestänyt kovin kauaa mutta viirien tikkauksiin en kyllä ole tyytyväinen. Tikkaukset eivät ole todellakaan ammattimaiset ja eivät kestä lähempää tarkastelua. Ajattelin olla kuitenkin välittämättä siitä ja vain nauttia siitä tunnelmasta, jota tuovat terassillemme.

 


Yhdessä aiemmin ripustettujen valojen kanssa viirit tuovat kivaa kotoisuutta myös ulkotilaan. Nyt kun pojan synttäritkin ovat jo ihan nurkan takana, toivon näiden tuovan juhlaankin vähän lisää tunnelmaa. Täytyy vain toivoa, että synttärijuhlissa sää suosii ja päästään terassillekin juhlimaan.

perjantai 11. elokuuta 2017

Etupihan kesä

Tänä kesänä etupiha on jäänyt vähän hunningolle. Syitä on monia ja sateinen kesä on osasyynä, ettei etupihalla ole nyt niin paljoa touhuttu. Olen suunnitellut etupihalle useampiakin muutoksia mutta ne vaativat aikaa ja rahaa, jota kumpaakaan ei tällä hetkellä juurikaan ole.

 

Mutta on etupihallakin otettu pieniä askelia kohti mielenkiintoisempaa ja houkuttelevampaa puutarhaa. Viime kesänä istuttelin etupihalle enemmän ikivihreitä, jotta piha näyttäisi myös talvella vähän kivemmalle. Viimeisin istutustyö syksyllä oli, kun kaadetun syreenin tilalle istuttelin timanttituijan ja kiinankatajan sekä alppiruusun. Olen alueeseen tosi tyytyväinen ja toivon nyt tähän huikean nopeaa kasvua. Alppiruusu ei tehnyt tänä keväänä kuin kaksi kukkaa mutta kasvuun se on kuitenkin aika kivasti lähtenyt. Kokoa on tullut jo mukavasti lisää vaikka onhan tuo alue vielä kovin matala ja puut lilliputin kokoisia.


Keväällä halusin puutarhaan lisää korkeuseroja. Istutinkin keittiön ikkunan eteen riipparaidan. Puu on lähtenyt todella hyvin kasvuun. Oksat ovat kasvaneet huikeasti ja laahaavat maata myöden. Vielä kun puun runkokin lähtisi kasvuun, niin saataisiin pihalle vähän lisää korkeuseroja. Riipparaidan lisäksi pihalle tuli kolme valkoruusuangervoa sekä yksi pikkujasmike. Pensaat valitsin niiden koon perusteella. Pienikokoisia pensaita, jotka eivät ole meidän pienelle pihalle liian suuria mutta tuovat sinne kivasti lisää korkeuseroja. Nyt vain odotellaan pensaiden kasvua.



Myös muutama perenna kuten sininata on löytänyt tänä kesänä pihallemme mutta muuten ollaankin sitten pääasasiassa kasvatettu siellä jo olevia kasveja. Ruusut kaivon renkaissa ovat kasvaneet huikeasti ja samoin niiden edessä oleva viiruhelpi. Ruusut ovatkin jääneet puutarhassa hieman piiloon ja ne näkee parhaiten puutarhassa penkissä istuskellessa. Ihana pieni salainen ruusukeidas.

 


Tänä vuonna puutarhan sato on aika heikko. Viime vuonna kirvat söivät karviaisen lehdet ja tänä vuonna ne eivät ilmeisesti siitä johtuen tehneet ainoatakaan marjaa. Myös kirsikkasato on tänä vuonna heikkoa. Mutta mansikoita on riittänyt, isoja ja pieniä sekä myös mustikoita näyttäisi olevan tulossa.
 


Etupihalla projektit siis jatkuvat mutta todennäköisesti vasta ensi keväänä tiedossa taas jotain suurempaa. Puutarhan kanssa saa tosiaan koetella kärsivällisyyttä. Valmista tulee hitaasti, budjettia saa venyttää ja istutuksen jälkeen kasvua joutuu odottamaan pitkään. Toiset kasvit menestyvät toisinaan liiankin hyvin, kuten kellopeippi, joka on levittäytynyt vähän liiankin hyvin puutarhassa. Sitten on niitä, jotka eivät yrityksistä ja toiveista huolimatta vain lähde kasvuun. Siksi tämä varmaan onkin sellainen ikuisuus projekti..

 

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Vanhoja pulloja

Meillä on meneillään kiireinen elokuu ja varsinkin loppukuuta kohti tahti vain kiristyy. Mutta kyllä täällä vielä ollaan, vaikka päivityksien tahti saattaa nyt vähän ontua. Kovasti tässä yritän tsempata, että ehtisin täälläkin tasaisesti kirjoitella. Meillä on nimittäin alkamassa ihan uusi elämänvaihe, kun huomenna alkaa pojan päiväkotiharjoittelu. Jännän äärellä siis ollaan..

Kesän aikana on tullut kierreltyä muutamia kirppareita ja löytöjäkin on tullut tehtyä. Vanhojen pullojen kokoelma on kasvanut useammalla pullolla. Olen aina pitänyt itseäni käytännön ihmisenä ja en ole omasta mielestäni keräillyt turhia sisustuselementtejä kotiini. Näille vanhoille pulloille minulla ei kuitenkaan ole mitään järkevää selitystä, miksi niitä on alkanut kerääntyä kotiini. Niissä on vain jotain viehättävää.


Vierashuoneen kirjahyllyssä on isompi vanha pullo, jonka olen saanut äidiltäni. Se on ilahaduttanut jo vuoden päivät hyllyssä. Nyt pullo sai kaverikseen maitopullon, jonka löysin 50 sentillä kirpparilta kesän lomareissulla. Ei tarvinut pullon ostamista hetkeäkään miettiä ja kotoakin löytyi sille paikka hyvinkin nopeasti. Olen muuten ihan super ylpeä tuosta pullon takana olevasta saniaisesta. Ostin sen talvella ja olin aivan varma, että se näkee viimeisen päivänsä hyvinkin nopeasti. Mutta sanianen on hengissä ja voi muuten aika hyvin. Rehellisesti sanoen en olisi tälle näin pitkää ikää ennustanut..


 
Vierashuoneen String hyllyllä on myös jo vanhempi pullokokoelma, jonka olen saanut äidiltäni. Vanhoja näytepulloja, joita meribiologit ovat aikanaan käyttäneet näytteenottoon. Hylly sai lisää täytettä heinäkuun alussa, kun löysin Punaisen Ristin Kontista vanhan tippapullon muutamalla eurolla. Sellainen oli tietenkin pakko saada mukaan ja se pääsi hyllyä somistamaan. Erityisesti pullossa oleva mitta-asteikko viehätti kovasti ja vaikutti ostopäätökseen.


 
Noissa vanhoissa pulloissa on jokin, joka viehttää ja luulenkin, ettei tässä taida olla viimeiset pullot jotka kirppareilta lähtivät mukaani. Kivoja ja edullisia löytöjä, jotka tuovat meille vähän jotain omaa tunnelmaa sisustukseen.