perjantai 3. toukokuuta 2019

Kirsikkapuistossa

Meillä ei vappu mennyt ihan suunnitellusti, vaan vietettiin aatto kuumepotilaan kanssa lastenelokuvien parissa ja vappupäivä lastensairaalassa. Onneksi pahin ei toteutunut ja poika on jo huomattavasti parempi, vaikka vielä kotona oltiin torstaina varmistelemassa vointeja. Mutta sen verran riitti pojalla energiaa, että suunnattiin vielä ennen sateita katsomaan kirsikkapuiden kukkia.



Olen jo useana vuonna halunnut käydä Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Tänä vuonna kukinta yllätti ja kun meidän taloyhtiön pihalla oleva upea vanha kirsikkapuu on jo lähes täydessä kukassa tuli vähän kiire päästä Roihuvuoreen ennen kuin paras kukinta olisi ohi.




Vaaleanpunainen hattarameri odottikin puistossa. Osa puista oli kauniisti kukassa, osa vasta nupuillaan. Todella upea päivä ja puisto oli selvästi ollut useiden valinta vappupiknikille. Oma huomio meni puolikuntoiseen poikaan joka oli kiinnostuneempi lokkien kiinni ottamisesta kuin kauniista kirsikan kukista. Mutta vaikka huomio menikin osittain muualle, oli puisto todella kaunis. Kävimme katsomassa myös lähellä olevan japanilaistyylisen puiston ja myös se oli käymisen arvoinen paikka ja vain pienen kävelymatkan päässä.

Nyt kun tämä jäätävä sää hidastaa kevättä, saakohan noista upeista kirsikan kukista nauttia vähän kauemmin? Vai viekö kylmä tuuli nyt kukkivat kukat mennessään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti