torstai 1. joulukuuta 2016

1. joulukuuta

Maaginen joulukuu on alkanut ja joulu on jo ihan nurkan takana. Meillä on perinteeksi muodostunut partioilaisten joulukalenteri ja sen ensimmäinen luukku aukesi jo sunnuntaina. En uskalla luvata blogiin omaa kalenteria 24 luukulla mutta paljon puuhaa on tiedossa vielä ennen joulua, joten eikähän täälläkin joulutunnelmaan päästä.


Eilen aloitin tunnelman luomisesta terassille. Keräsin jo aikoja sitten kuusen käpyjä metsästä ja eilen oli aika hyödyntää niitä. Käytin kuusen käpyjä, tuijan oksia ja pellavalankaa ja niistä tein todella simppelin koristeen terassille. Olen kesän jälkeen kaivannut terassille vihreyttä ja tunnelmaa ja tällä kertaa kokeilin, josko sitä saisi näin yksinkertaisella keinolla.




Yllätävän paljon tuo noinkin pieni asia tunnelmaa terassille. Päässä on hurjasti erilaisia ideoita, kuinka tunnelmaa saadaan tänne vielä rutkasti lisää mutta luulen, että niiden toteutus siirtyy suurelta osin keväälle. Tällaisen talvikoristuksen sain kuitenkin nyt aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti