maanantai 18. kesäkuuta 2018

Terassin kesä

Mielettömän ihana kesäviikonloppu takana ja meillä on kulunut se pitkälti ulkona. Tosin muutama pakollinen projekti oli pakko hoitaa sisällä mutta muuten on kyllä vietetty aikaa ulkosalla. Poika nukahti eilen pyöräkärryihin ja jatkoi unia takapihalla. Olen vielä flunssan jäljiltä vähän puolikuntoisena ja nukahdin itsekin terassin sohvalle pojan unta "vahtiessa", vaikka tarkoitus oli tehdä jotain ihan muuta. Mutta mikäs terassilla nukkuessa, kun ilma oli mitä mahtavin ja kaikki kesäkukatkin on jo istutettu.


Kesäkukkiin saa kyllä mukavasti uppoamaan rahaa ja aina tuntuu, että kukkia voisi olla vielä vähän enemmän. Viime syksynä istutin kolme ikivihreää ja toivoin niistä pitkäikäisiä kasveja terassille mutta talvi teki näille puskille tepposet ja kaksi kuoli heti kevätauringon porottaessa ja kolmaskin alkaa olla jo vähän heikossa hapessa. Termoruukuissa olleet saniaiset sitä vastoin selvisivät rankasta pakkastalvesta ja senpä seurauksena ostin ruukkuja vielä pari lisää. Väri oli kyllä väärä (musta) mutta hinta paljon parempi kuin oikean värisissä, niin joustin niissä. Kai noitakin voi jollain maalailla jossain kohtaa sutaista, kun synkkyys alkaa liiaksi vaivaamaan. Nyt on uutta yritystä kasvatella taas pitkäikäisiä kasveja terassille. Josko monivuotiset kasvit kestäisivät termoruukuissa paremmin talvet, niin ei tarvitsisi ihan niin paljon joka vuosi ostella uusia kasveja.



Kesäkukkien kanssa on menty aika vihreällä linjalla. Paljon eri lehtien muotoja ja sävyjä, jotta terassi näyttäisi mielenkiintoiselta. Kukallisten kanssa sitten taas vaalealla linjalla mennään ja näitä valkokukkaisia kesäkukkia täällä riittää. Yksi tämän kesän kasvilemppareistani on rosmariini, jonka ostin alennusmyynnistä.  Pikkuinen puu tuo kivasti vaihtelua terassille ja tuoksuu todella hyvälle.



Poikien herneviljelmät voivat myös jo todella hyvin. Viikonlopun aikana kukkia on ilmestynyt roppakaupalla lisää. Kohta saa alkaa odottelemaan hernesatoa. Etupihalta ensimmäiset mansikat on jo saatu.


Toin terassille myös muutaman sisäkukan, josko viihtyisivät pihalla, nyt kun on niin lämmintä. Täytyy toivoa, että nämä upeat säät jatkuvat, sillä meillä ainakin terassista on tullut toinen olohuone. Nyt kun kastelun lisäksi täällä ei niin kauheasti olisi työtä, voisi terassista jopa päästä nauttimaan, jos ilmat sen tänä vuonna sallisivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti