perjantai 5. lokakuuta 2018

Korvapuustipäivä

Osallistuitteko te eilen korvapuustipäivään? Meillä ei ollut aikomuksia mutta iltapäivästä poika pyysi, että leipoisimme pulla, joten päätettiin tehdä päivän kunniaksi korvapuusteja. En ole aiemmin leiponut koskaan korvapuusteja, joten kerta oli meille molemmille pojan kanssa ensimmäinen. Mikä ihana apulainen hän olikaan alusta loppuun asti. En pääse kehumaan puustien ulkonäöllä mutta maku näytti onnistuneen ihan kohtuullisen hyvin, sen verran monta korvauustia katosi parempii suihin illan aikana. Sain mieheltä luvan leipoa uudelleenkin eli ei tainnut jäädä viimeiseksi kerraksi tämä kokeilu. Kuvat siis päivän myöhässä mutta tässä meidän eilisen illan tunnelmia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti