tiistai 16. lokakuuta 2018

Omppuhilloa

Hip hei mä purkitin juuri viimeiset omenahillot. Ihan itse tein melkein kolme annosta ja nyt jääkaappi pursuaa hilloa. Tätä on suunniteltu jo useampi vuosi mutta toteutus ottikin sitten vähän enemmän aikaa. Pari vuotta sitten en saanut aikaiseksi ja viime vuonna omput jäi tulematta mutta tänä vuonna teinkin sitten hilloa ihan urakalla.



Omput on meidän taloyhtiön puista kerätty. Meillä on ihana puistomainen piha ja omppuja riittää ihan kaikille halukkaille. Omppuhillon lisäksi tehtiin elo-syyskuun aikana useampia kertoja myös kaura-omena paistosta. Sitä ollaan tehty tosin useampana muunakin vuonna mutta tänä vuonna tuli tehtyä sen lisäksi hilloa ekaa kertaa ikinä. Olen kyllä aika ylpeä tästä suorituksesta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti