sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Kurpitsoja ja syksyn tunnelmaa

Kurpitsajuhlan aika lähestyy ja kaivelinkin viime vuonna neulomani kurpitsat esille. Syksyllä työkavereilta saadusta kimpusta kuivattu kukka pääsi osaksi tätä kokonaisuutta, samoin kuin roskikselta pelastetut hopeamaljat. Isovanhempieni hopeamaljat olivat tosiaan menossa roskikseen mutta onneksi äitini pelasti ne sieltä ja toi minulle. Maljat ovat odottaneet kiillotusta jo aika tovin mutta sopivat mielestäni tähän kokonaisuuteen juuri tuollaisinaan.

 

Katselin Pinterestistä halloween teemaisia kuvia ja vitsit miten paljon ideoita siellä onkaan. Toteutusaste taitaa vaan tänäkin vuonna olla täällä meillä aika alhainen. Ostettiin viikolla kurpitsa ja lupasin pojalle, että kaiverretaan se mutta muuta ei ole ainakaan vielä suunnitelmissa. Aikahan tässä alkaa käydä jo vähiin, kun keskiviikkonahan tuo varsinainen juhla taitaa olla. Pojalla olisi perjantaina päiväkodissa naamiaiset ja sekin on vielä arvoitus mitä sinne laitetaan. Ideoita kyllä on ollut mutta mikään ei ole oikein päässyt toteutukseen. 


 

Tänään olisi siis tarkoitus lähteä etsimään löytyykö pojalle pukua vai täytyykö tässä vielä kehitellä itse joku puku viikon aikana. Meillä kaikki kauhujutut ovat aika vahvassa nousussa ja voi olla, että tästä halloweenista tulee tulevaisuudessa vielä isompikin juttu. Vielä mennään toistaiseksi kuitenkin vähän kevyemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti