perjantai 16. marraskuuta 2018

Katseilta piiloon ja nurkat kuntoon

Nyt on ikkunoihin hankittu suoja joka tuo kivasti yksityisyyttä ja suojaa katseilta. Pimeän aikaan valot päällä sitä on ollut kotona olo, että ollaan kuin akvaariossa mutta nyt kalvo ikkunassa tuo kivasti yksityisyyttä. Itsellähän oli ajatus, että kalvo soisi mahdollisuuden päästä eroon rumista sälekaihtimista mutta tässä asiassa mies oli toista mieltä. Verhojen ja kalvon väliin kun jää pieni rako, joka on sinänsä kiva, että näkee itse edes vähän ulos mutta se riittää miehelle ja sälekaihtimet ovat ja pysyvät edelleen ikkunoissa. Eli edelleen saan tuskastella noiden rumilusten kanssa.


Keittiössä meillä on siivouskomeron vieressä nurkka, joka on ollut vähän epämääräinen. Sinne on kerätty paperikassiin tyhjät pullot mutta sinne on kerääntynyt myös epämääräinen kasa esimerkiksi pakastepurkkeja, jotka ovat menossa takaisin anopille. Nurkka ei varsinaisesti näy mihinkään mutta epämääräisine kasoineen on häirinnyt. Ikkunan kalvon laittamisen yhteydessä halusin laittaa myös tämän nurkan kuntoon. Porasinkin tähän nurkkaan naulakon, jonka olin ostanut Granitista. Naulakkoon pääsi essu, joka on pyörinyt ympäri keittiötä etsien paikkaansa sekä verkkokassi, johon saan nyt siististi kerättyä kaikki pakasterasiat. Nurkka siistiytyi todella paljon ja tavarat löysivät paikkansa.

 



Keittiö on sellainen paikka, joka menee kaaokseen hetkessä. Nyt onkin kiva, että turhat epämääräiset kasat on selätetty ja ikkunan kalvo suojaa turhilta katseilta niiltä kaaoksilta, jotka saadaan päivittäin aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti