maanantai 19. marraskuuta 2018

Valoa eteiseen

Iltojen pimetessä olen kaivannut eteiseemme lisää valoa. Eteinen on ahdas ja pieni ja pimeys ei ainakaan anna yhtään avarampaa kuvaa eteisestä. Törmäsin Clas Ohlsonilla yksinkertaiseen betonilamppuun johon tykästyin. Mietiskelin lamppua tovin ja kävimme sen noin viikko sitten ostamassa. Tarkoituksena oli ostaa kokonaan betoninen lamppu mutta se olikin vanhaa mallia ja myyty kokonaan loppuun. Mukaan lähtikin betoninen lamppu kultaisella raidalla. Tuo kulta ei kuulu meidän sisustuksen ykkös väreihin, joten harkinnassa on tuunaisinko lampusta kultaisen raidan jotenkin piiloon. Mutta toistaiseksi tämä on vasta harkinnassa ja toteutustapaa ei ole valittu.

 



Eteinen sai myös samaan syssyyn uuden maton. Eteisessä on ollut tähän mennessä väliaikaiseksi ostettu matto remontti ajalta. Ihan kuollut ajatus jo syntyessään nämä väliaikaiset ostokset. Matto ostettiin, jotta se suojaisi lattiaa remontin aiheuttamilta jäljiltä. Matto oli siis tarpeellinen mutta kun oikeanlaista ei heti tullut vastaan, ostettiin siihen väliaikainen versio. Se väliaikainen versio oli eteisessä viisi ja puoli vuotta ja viikoittain mietin, että uusi pitäisi hankkia. Noh nyt viiden ja puolen vuoden jälkeen matto on vihdoin ostettu. Se on vaaleampi kuin edeltäjänsä ja tuo toivottavasti vaaleudellaan lisää valoa ja "avaruutta" eteiseen.





Nyt kun muuten näyttää jo paremmalle, on seinien väri mielestäni väärä. Eteinen on liian kellertävä kaikkine beigen sävyineen ja kaipaisi jotain kylmempää sävyä seiniin tasapainottamaan kokonaisuutta. Noh, josko sitä tovin tässä pohdiskelisi ja viiden vuoden sisällä sitten tarttuisi maalisutiin.. Ei nämä projektit ainakaan ihan heti ole tässä taloudessa loppumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti