sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Luukku 2: Ensimmäinen adventti

Luukusta kaksi paljastuu ensimmäisen adventin kunniaksi eilen illalla väkerretty asetelma adventtikynttilöille. Kynttilä on laitettu kukkasieneen ja sen ympärille havuja, kanelitankoja ja kukka-aniksia eli aika simppeliä. Purkit on kierrätettyä ja niihin olen jo useampi vuosi sitten liimannut numerotarrat. Kaikki löytyi tähän asetelmaan kaapeista ja puutarhasta. Joulun taattua tuoksua purkeissa ja lisänä vielä ihanat valkoiset hyasintit. Tuoksuja kerrakseen.



Tänään meillä on tiedossa tosi kivaa ohjelmaa. Ollaan käyty aamusta katsomassa vähän eläimiä ja hakemassa kotiin lisää joulutunnelmaa. Seuraavaksi lähdetään pojan kanssa elokuviin. Tämä on hänelle ensimmäinen kerta elokuvateatterissa ja saadaan hänen hyvä ystävä mukaan. Viiru ja Pesonen on varma valinta, joten uskon että reissu onnistuu takuulla.

 

Me pakataan kohta kimpsut kasaan ja suunnataan elokuviin. Illalla pakkaillaan vähän lisää ja suunnitellaan tulevia päiviä. Tiedossa olisi nimittäin pieni reissu vielä ennen joulua. Mutta seuraavaksi siis elokuviin. Ihanaa ensimmäistä adventtia teille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti