keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kukkiva elokuu

Syyskuu alkoi mutta ollaan hetki vielä blogin puolella elokuun tunnelmissa. Elokuu on nimittäin ollut melkoista kukkaloistoa. Kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kasvattaa daalioita ruukuissa ja elokuussa ne puhkesivat vihdoin kukkaan. Miten upeita ovatkaan. Ensi kesälle täytyy tuo ruukun koko miettiä kuitenkin uudelleen. Nyt on ruukku koko ajan vähän kumossa, kun kukat ovat sen verran painavia. 

    

Ostin keväällä ihan kamalassa kaatosateessa köynnöksen, jonka suunnittelin istuttavani ruukkuun. Kotiin päästyäni huomasinkin, että köynnös oli lähes kuollut ja yli puolet lehdistä olivat jo valmiiksi kuivuneet ihan korpuiksi. Istutin kärhön kuitenkin ruukkuun ja katsoin mitä olisi tehtävissä ja kyllä kannatti. Katsokaa miten ihana kukkaloisto!! Ihan mielettömän kaunis.

Etupihallakin ruusut ovat täydessä loistossaan. Ne ovat kukkineet jo heinäkuun lopulta asti. Ei pöllömpi loppukesä, kun puutarha loistaa lähes yhtä suuressa kukassa kuin keväällä. Daaliat menivät kyllä ehdottomasti jatkoon ja täytyy toivoa, että saan myös ruukussa olevan kärhön pidettyä hengissä ensi kesään asti.

       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti