maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pääsiäispavlova

Kuinkas teidän pääsiäinen? Meidän oli tosiaan tarkoitus olla mökillä pääsiäinen mutta toisin kävi. Koton ollaan oltu ja olen ottanut ajasta kaiken irti. Kolme päivää meni kämppää puunatessa. Meillä on tehty kunnon kevätsiivousta ja jopa osan ikkunoista pesin innostuksissani. Kyllä nyt on hyvä hengittää, kun kaikki kiiltää. 


Mutta ollaan me muutakin tehty kuin siivottu. Ollaan rakennettu legoja, piilotettu ja etsitty suklaamunia, ulkoiltu, leivottu ja rentouduttu. Miehen pääsiäisloma alkoi vasta eilen ja sen kunniaksi tehtiin meille kunnon pääsiäispavlovat. Tein marengin itse, siihen päälle laitoin vanilijarahkaa, tuoretta mangoa ja passion hedelmää. Todella hyvä kokonaisuus, suosittelen. Idean jälkkäriin sain Annin Uunissa insta tilitä. Hän teki pääsiäisrahkaa lähes samoista aineksista mutta itse päädyin tällä kertaa pavlovaan.




Tänään me vietetään yhteistä pääsiäistä perheenä ja tiedossa olisi aamun brunssin jälkeen vielä hyvää ruokaa, ulkoilua ja yhdessä olemista. 

Mukavaa pääsiäisen jatkoa vielä teillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti