tiistai 21. heinäkuuta 2020

Lipaston siirtoa ja lupiineita.

Kun on tarpeeksi kiire ja väsynyt voi valmis postaus näköjään unohtua pyörimään yli kuukaudeksi ilman, että sen muistaa julkaista. Seuraavaksi siis jo alkukesästä toteutuneesta huonekaluvalssista juttua.

Koronan aiheuttama etätyöskentely ja runsas kotona olo laukaisi pitkästä aikaa kesän alussa sisustusvimman ja sen seurauksena on täällä huonekalut vaihtaneet paikkaa ja maalisuti heilunut urakalla. Tässä vihdoin pikku kurkkaus sille, mitä alkukesällä tapahtui lipastolle, joka ennen sijaitsi olkkarissa sohvaa vastapäätä.


Ruokapöydän suunnan vaihdolle oli siis syynä se, että lipastolle piti löytää uusi paikka. Tuo lipasto on niin mahtava löytö, etten halunnut missään nimessä luopua siitä ja siksi sille piti löytää uusi paikka. Monen pyörittelyn jälkeen totesin, ettei meiltä oikein muutakaan paikkaa löydy. Ensin vaihtoi siis ruokapöytä paikkaa. Kun olimme tovin sulatelleet tätä muutosta, roudasin lipaston pahvilaatikoiden avulla tuonne ruokapöydän taakse.





Lipasto sai sisäänsä pojan kaikki pelit ja askartelutarvikkeet sillä lastenhuoneessa oli tarvetta kaappitilalle. Käytännössä pelejä ja askarteluja tehdään aina keittiön pöydän äärellä, joten ne oli järkevää sijoittaa lähelle pöytää.

Olkkarissakin on siis tapahtunut muutoksia mutta se projekti on vielä sen verran keskeneräinen, ettei taida olla kuvauskelpoinen. Katsotaan saadaanko apuja tuon projektin loppuun viemiselle. Omat taidot riittivät tiettyyn pisteeseen ja seuraavaan vaiheeseen tarvitaankin jo ammattimaista apua. Voi olla, että kuvaan teille jossain kohtaa miltä projekti tällä hetkellä näyttää. Nyt nimittäin näyttää siltä, että tällä versiolla mennään hetki ennen kuin päästään eteenpäin.


Mutta projekteja on tälle kesälle siis riittänyt ehkä vähän liikaakin. Alkukesällä saamamme uutiset pistivät vauhtia kaikkiin sisustussuunnitelmiin ja valmista piti saada tehtyä nopeasti. Vielä, kun saataisiin tuota olkkarin projektia vähän edistettyä, niin suurempiin sisustusprojekteihin on tulossa taukoa. Meillä on vähän toisenlaista ohjelmaa tiedossa syksylle ja mihinkään suurempaan sisustusprojektiin ei ole aikaa. Mutta yritän saada kuvattua vielä kaikki kesän aikana tehdyt projektit ennen kuin työt kutsuvat ja syksyn kiireet alkavat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti