Mitenkäs teillä on vappu sujunut? Me ollaan vietetty todella rauhallinen vappu ihan vain oman perheen kanssa. Aattona hypättiin pyörän selkään ja lähdettiin vähän pidemmälle ajelulle. Ajeltiin leikkipuistoon naapurikaupungin puolelle. Puistoilu ei mennyt ehkä ihan niin putkeen kun oltiin ennakolta suunniteltu. Kun laitoimme kenkiä ja lapasia neidille noin 50 kertaa päätettiin luovuttaa ja suunnata takaisin kotiin. Illalla oltiinkin niin väsyneitä, että mentiin koko perhe ajoissa nukkumaan. Varsin railakas aatto siis..
Vappupäivä aloitettiin astetta paremmalla aamupalalla. Suunnitteilla oli tavata kaveriperhettä mutta flunssa esti tapaamisen. Niinpä me pitäydyttiin kotona herkkuja syöden ja puutarhatöitä tehden. Siinähän se päivä kului ja puutarhahommat eteni kivasti.
Tänään ulkoiltiin urakalla. Poika sopi parhaan kaverinsa kanssa treffit lähipuistoon ja vietettiinkin siellä lopulta lähes kolme tuntia. Illasta naama helotti yhdellä, jos toisellakin ja totesin, että aurinkorasvalle olisi ollut käyttöä. Näin keväisin ei millään meinaa muistaa, että rasvan käyttö tulisi aloittaa ajoissa.
Huomenna aamulla on aikainen herätys edessä, kun poikkeuksellisesti alkuviikosta on tiedossa muitakin kuin etätöitä. Kauhea stressi jo nyt heräänkö ajoissa. Niin sitä on kummasti vuodessa tottunut jatkuvaan etäilyyn ja sen helppouteen. No kai sitä pari päivää selviää, kun loppuviikon voi turvallisesti naputella kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti