perjantai 16. kesäkuuta 2017

Terassi kesäkunnossa

Tänä vuonna terassin pesu ja katoksen laitto kesti poikkeuksellisen kauan. Kylmä sää ei ollut syynä viivytykseen, vaan takapihallamme jouduttiin vaihtamaan pari lautaa katon rajaan markiisien lahottamien lautojen tilalle ja odottelimme remontin valmistumista ennen kuin laitoimme katoksen paikalleen. Lautojen maalaus osoittautui odotettua isommaksi urakaksi, kun homeenestoaineella käsitellyt laudat jouduttiin maalaamaan kymmenen kertaa ennen kuin ne olivat edes lähelle saman väriset kuin vanhat laudat. Mutta vihdoin reilu viikko sitten saimme katoksen paikalleen ja terassikalusteet esille.

 


Terassilla ei tänä vuonna ole panostettu kesäkukkiin, vaan kaikki kukat on löytynyt enemmän tai vähemmän omasta maasta. Viiruhelpiä laitoin useampaankin ruukkuun tuomaan vihreyttä terassille ja mansikan taimia pienempiin ruukkuihin (nämä taimet olivat levittäytyneet etupihalla vähän vääriin paikkoihin). Äidiltä saatuja pelargonioita laitoin useamman alun isompaan ruukkuun, niin josko ne siitä lähtisivät kunnolla kasvuun. Loput pelargonian alut on ripoteltu sinne ja tänne pienemmissä rukuissa terassille.

Yllätyksekseni viime kesänä istuttamani ruusu on selvinnyt juuri ja juuri hengissä viime talven ja nostinkin sen nyt vähän aurinkoisempaan paikkaan. Hitaasti se sieltä lähtee kasvuun (etupihalla on jo huomattavasti pidemmällä) mutta uutta ruusua sieltä on onneksi tulossa. Tämän vuoden terassikukat on siis taiottu lähes tyhjästä.

 
 
Terassi pestiin viikko sitten mutta siitepölyä on niin paljon ilmassa, että tänään se sai uuden pesun. Katos tuo tosi kivaa suojaa terassille ja sateen sattuessa katoksen alla voi istua sohvalla ja nauttia sateesta. Kyllä kesä on vaan ihan parasta aikaa. Ja näköjään sitä pärjää vähän vähemmillä kesäkukillakin, vaikka toisin ensin ajattelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti