torstai 23. marraskuuta 2017

Käsitöistä

Olen harrastanut käsitöiden tekoa aina. Tykkään neuloa ja virkata ja kaikkea mahdollista ristipistoista ryijyjen tekoon on tullut kokeiltua enemmän tai vähemmän. Mutta vaikka tykkään tehdä monenlaista käsityötä, olen ihan surkea seuraamaan ohjeita. Etsin Pinterestistä erilaisia ohjeita ja sitten kun on aika toteuttaa jotain, ohjeiden lukeminen jää ja sovellan omien kykyjeni mukaan. Välillä onnistun paremmin, toisinaan en sitten senkään vertaa.


Käsitöiden teko on tapa rentoutua ja silti tuntuu, että tulee tehtyä jotain järkevä. Illalla leffaa katsoessa käsien käydessä ei olo tunnu ihan niin laiskalta, kun samalla saa aikaiseksi jotain järkevää. Tykkään ideoida paljon ja tekeilläkin saattaa olla monta käsityötä samaan aikaan. Yksi huono tapa mikä liittyy käsitöihin, että alkuinnostuksen jälkeen niitä käsitöitä tuntuu jäävän myös puolitekoiseksi vähän turhan usein. Olen petrannut asian kanssa aika paljon mutta vieläkin näitä puolivamiita käsitöitä tuolla odottelee pino.

 


Tällä hetkellä ihan vähää vaille olisi vauvanpeitto ja toinen vähän isompi projekti ja niiden lisäksi ainakin kaksi pienempää käsityöprokkista. Ajatuksissa olisi montakin työtä mitä pitäisi aloitella mutta yritän saada ensin nämä keskeneräiset valmiiksi. Miten tämä viimeistely voikin olla niin vaikeaa..

 
Aiemmin olen tehnyt kaikki joululahjatkin itse (osa niistäkin onnistunut paremmin, toiset heikommin) mutta tätä nykyä ei aika enää riitä moiseen. Mutta joka vuosi joku aina saa itse tehdyn lahjan. Joululahjoja tulee vähemmän esiteltyä täällä blogin puolella mutta tänä vuonna laitan ainakin yhdestä kuvat, kun lahjan saaja ei vielä ole syntynyt, niin tuskin lahjan esittely pilaa yllätystä. Mutta ensin pitää saada lahja lopullisesti valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti