keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Lastenhuoneen sisustussuunnitelmia

Pitkän harkinnan jälkeen taitaa meidän lastenhuoneen värimaailma mennä uusiksi tänä vuonna. Äidin valitsema viileän turkoosin/mintun sävyt yhdistettynä vihreään ei ole ollut pojan mieleen. Ei hän ole huoneen värityksestä valitellut mutta kun toisen lempparivärinä on nuoresta iästä huolimatta jo reilut kaksi vuotta ollut punainen, alkaa äiti olla sitä mieltä, että pojan pitää saada huoneesta näköisensä.

 

Punainen ei missään nimessä kuulu omiin lemppariväreihin ja sitä näkyy meidän sisustuksessa vain joulun aikaan. Mutta siitäkin huolimatta haluan pojan tuntevan huoneensa omakseen. Muuten olen ajatellut tehdä muutoksen tekstiileillä mutta tuo värikäs raitaseinä on kyllä maalattava. Seinä on aika haastellinen kuvattava (näyttää luonnossa paljon paremmalle kuin kuvissa) ja olen siitä paljon tykännyt mutta taitaa olla aika keksiä tälle seinälle jotain muuta. Tuskin kuitenkaan maalaan seinää punaiseksi, vaan ehkä jotain neutraalimpaa, jotta huoneen värimaailman muutos tarpeen tullen olisi helpompaa.


Mutta nyt täytyy laittaa mietintämyssy päähän ja pohtia kuinka toteutan pojan huoneen muutokset. Suunnitelmissa olisi punaisen ja mintun yhdistelmä ja kenties pohjaksi harmaan/nuden sävyjä. Katsotaan kauanko kestää, että saan aikaiseksi muutosta tehdä mutta jotain olisi tänne jatkossa tapahtumassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti