tiistai 27. helmikuuta 2018

Vieraskirja / vierastaulu

Kamera jäi viikonloppuna matkan varrelle, joten kuvien koneelle laitto otti tovin, kun odottelin kameran kotiutumista. Tässä nyt vihdoin viikonlopun nimiäisjuhlista ensin kuvia askartelemastani vierastaulusta. Olen tehnyt samalla idealla jo aiemmin kaksi taulua. Ensimmäisen poikani ristiäisiin, josta kuvat löytyvät täältä. Toisen puu + pöllöt teemaisen ystävän häihin ja nyt oli kolmannen taulun vuoro.


Tällä kertaa taulun teemaksi tuli perhoset. Väriteemana siskollani oli nimiäisissä minttu, kulta ja valkoinen. Samaa väriteemaa toteutin myös vierastaulussa. Googlasin kivan mallisen perhosen ja leikkasin siitä mallin. Mallin avulla leikkasin sopivan määrä perhosia eli jokaiselle vieraalle omansa. Taitoin perhosen siivet vielä "lentävään" asentoon, jotta taulusta tulisi eläväisempi ja se toimi kyllä aika kivasti. Taulun ideana on siis, että jokainen vieras kirjoittaa nimensä yhteen perhoseen, kuten vieraskirjaan.

 


Taulusta on helppo tehdä persoonallinen omilla värivalinnoilla ja perhosen kokoa vaihtelemalla. Taulu voisi toimia myös esimerkiski rykelmään aseteltuna, yhdistelemällä isoja ja pieni perhosia jne.

Nämä vierastaulut ovat kyllä kivoja askarteluprojekteja. Tekemiseen ei mene kovin paljon aikaa mutta niistä on iloa vuosiksi, varsinkin jos värit ja teema sopivat omaan sisustukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti