sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Aamuiset smoothiet

Olen lähes koko elämäni syönyt aamuisin kaurapuuroa. Raskausaikana sairastin raskausajan diabetesta ja silloin tavaksi tuli sekoittaa rahkaa tai jugurttia puuron sekaan ja olen jatkanut tapaa myös raskauden jälkeen. Puuron päälle laitan pähkintöitä ja marjoja, mitä nyt pakkasessa milloinkin sattuu olemaan.

Mutta aamupalojen suhteen poika ei ole tullut äitiinsä. Hän ei välitä kaurapuurosta oikeastaan yhtään, vaikka mitä laittaisin puuron höysteeksi. Kun jaksamisen takia sitä aamupalaa on kuitenkin syötävä, on toisinaan ollut haasteellista keksiä hänelle sopivia terveellisiä aamupaloja.


Alkuvuodesta, kun meidän rauhallisest aamut vaihtuivat tiukasti aikataulutettuhin aamuihin, vaihtui meillä myös aamupala. Kun aikaa ei ole, päädyin vaihtamaan kaurapuuron nopeasti juotavaksi smoothieksi. En ollut itse ajatuksesta kovin innoissani mutta olen kyllä yllättynyt positiivisesti. Smoothie pitää todella hyvin nälkää, makuja saa vaihdeltua helposti ja tiukassa aikataulussakin ollaan kohtuullisen hyvin pysytty.

 

Teen smoothiet jugurttipohjaisena, jotta ne pitäisivät mahdollisimman hyvin nälkää. Luonnonjugurttia ja eri määrä hedelmiä, marjoja ja kasviksia sekä pähkinöitä sekaisin. Tosin näin viikoloppuisin palailen kaurapuuron pariin, kun aamulla ei ole kiire mihinkään.

Hyviä ja toimivien smoothien reseptejä otetaankin nyt mieluusti vastaan. Onko teillä omia luottoreseptejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti