torstai 8. maaliskuuta 2018

DIY matto osa kaksi

Aiemin esittelinkin olkkarin uuden keinutuolin alle virkatun maton. Samalla kerroin, että jo ennen tämän maton tekoa aloitin toisen maton, johon olin saanut ohjeen tädiltäni. Maton nimi oli Juhannusruusu mutta mitä pidemmälle mattoa tein, niin malli ei oikein tuntunut omalta. Mutta pitihän aloitettu työ saattaa valmiiksi, vaikka paikkaakaan tälle tekeleelle ei edes ollut.



Maton valmiikis teko ei mennyt ihan ilman ongelmia. Kude loppui viimeisellä kierroksella kesken. Samanväristä uutta kudetta ei enää saanut, joten ei auttanut kun purkaa kierroksia ja tehdä reuna uusiksi yhtä kerrosta pienempään mattoon.

 

Matosta tuli siis lopulta aika pieni ja tyyliltään ehkä meille vähän liian maalaisromanttinen. Valmiille matolle piti keksiä paikka, joten se pääsikin nyt lastenhuoneesen. Pojan huoneessa olevan lukuteltan pohjalla on ollut vain kulahtanut peitto taiteltuna. Matto on mitoiltaan teltan pohajalle juuri passeli, joten se sai nyt toistaiseksi paikkansa siellä eikä mallikaan teltassa ollessa haittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti