sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vihreän voimaa

On kiva asua Suomessa, jossa on monta vuodenaikaa. Nykyäänhän nämä vuodenajat eivät ole enää niin selkeitä ja se toki harmittaa mutta se on jo sitten toinen palopuhe. Mutta lähtökohtaisesti on ihanaa kun kesän jälkeen tulee syksy, illat pimenee ja pääsee kotoisiin tunnelmiin. Talvi ja lumi ovat ihan yhtä mukavaa aikaa kuin ihana kevät ja alkava vihreys sekä kesän mieletön kukkameri ja vihreys. Mutta se että pidän myös talvesta niin ei tokikaan poista sitä, että tykkään älyttömästi myös kasveista ja vihreydestä.


Meillä kotona on viherkasvien määrä tasaisesti lisääntynyt. Olen lukenut paljon kasvien ilmaa puhdistavasta vaikutuksesta ja se on lisännyt halua lisätä viherkasvien määrää kotona entisestään. Meillä ei kotona ole sisäilmaongelmia mutta valitettavasti se on meille hyvin ajankohtainen aihe. Meidän poika joutuu kohtaamaan nämä sisäilmaongelmat tällä hetkellä päivittäin. Tämä huolestuttaa todella paljon ja siksi haluan, että meillä kotona ilma olisi mahdollisimman puhdasta, jos sillä edes jotenkin pystyisi kompensoimaan sitä mitä hän joutuu päiväkodissa kokemaan.

Sen lisäksi, että kasvit pystyvät poistamaan hiilidioksidia olen lukenut, että ne voivat puhdistaa myös esimerkiksi maaleista lähteviä myrkkyjä. Maalaustahan meillä on aika tasaiseen tahtiin harrastettu ja harrastetaan edelleen eikä aina pelkillä kalkkimaaleilla, joten ilman puhdistajat kotona ovat todella tervetulleita.




Muun muassa meidän olkkarissa onkin nykyään muutama uusi viherkasvi. Sen lisäksi, että ne näyttävät kivoille on näillä myös siis toinen tarkoitus. Nämä eivät ehkä ole kasveista ne parhaat sisäilman puhdistajat mutta uskon, että jokainen kasvi hoitaa osansa siinä hommassa ja tässä tapauksessa more is more. Saa nähdä miltä meillä vuoden päästä näyttää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti