keskiviikko 5. elokuuta 2020

Loma loppui ja arki alkoi

Täällä alkoi maanantaina työt ja arki on tuntunut hieman ahdistavalta. Tosin tässä on kaksi erittäin huonosti nukuttua yötä takana ja yksi vain hieman parempi yö, mikä vaikuttanee asiaan. Päiviin on tuonut vähän helpotusta se, että olen jatkanut keväällä alkanutta etäilyä ja päivässä säästyy kahden tunnin verran aikaa, joka normaalisti kuluu työmatkoihin. Tänään oli kuitenkin aika käydä työpaikalla ensimmäistä kertaa loman jälkeen ja oli kyllä super hauska nähdä taas työkavereita pitkästä aikaa.


Kesäloma hurahti ohi ihan silmissä, niin kuin joka kesä. Meillä ei ollut ulkomaanmatkasuunnitelmia, joten Korona ei sotkenut sen suuremmin meidän kesää. Mutta muutoksia kyllä koettiin tänä kesänä ja sen vuoksi meidän perinteinen Pohjanmaanreissukin jäi tänä vuonna välistä. Mutta kyllä me kaikenlaista ehdittiin neljään viikkoon touhuta: Itä-Suomea ja sukulaisia, Tykkimäkeä, siskon perheen kanssa Puuhamaata ja pojan kanssa kahdestaan mm. Korkeasaaren reissu ja lähiseudulla matkailua. Kuvat ovat Korkeasaaren visiitiltä.



Meidän poika on kyllä ihan mielettömän upea tapaus. Meillä on ollut rankkoja vuosia mutta hän on kaikesta huolimatta ihanan positiivinen ja upea tyyppi. Meillä oli kaksi viikkoa lomaa kaksistaan miehen ollessa töissä ja vietettiin aikaa monessa paikassa yhdessä. Meillä olikin tosi mukava kaksiviikkoinen. Pojalla loma vielä jatkuu tovin ja ensi viikolla olisi sitten tiedossa viiden kuukauden jälkeen jälleen päiväkotia ja eskaria. Edessä olisi siis vielä se todellinen arjen aloitus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti