torstai 11. lokakuuta 2018

Avara olohuone

Laitoin olohuoneessa esille vanhoja kirjoja ja yksi syy on se, että kaikki muut kirjamme on sijoitettu nyt televisiohyllyn alle piiloon katseita. Laitoin nimittäin elokuussa olohuoneessa olleen Boknäsin kirjahyllyn myyntiin Tori.fi sivuille ja olin todella yllättynyt kuinka nopeasti se löysi uuden kodin. Pyysin hyllystä kunnon hinnan ja siksi olin varma, että hylly ei lähtisi heti mutta niin vain löytyi sillekin uusi omistaja.



Kirjojen sijoittaminen vaati hieman luovuutta mutta nyt on löytynyt paikka kaikille tavaroille ja kirjat siirtyivät tosiaan kaappien ovien taakse piiloon. Vitsit miten paljon meidän olohuone avartui, kun kirjahylly lähti. Toivoin avarampaa olohuonetta ja sen kyllä sain. Kirjahylly katkaisi ison tilan kahtia mutta nyt valoa riittää ihan toisella tavalla. Tykkäsin kirjahyllystäni tosi paljon ja harkitsin sen myyntiä kauan mutta hyllyn lähdettyä tiesin, että tein oikean ratkaisun.



Olkkaria kuvatessa tui samalla kuvattua myös aivan ihanaa yllätystä, jonka ystäväni järjesti kotiovelleni. Kaunis kukkakimppu odotteli viikko sitten kotiovella kaupungista kotiin tullessa. Ihana ystävä ja kaunis kimppu. Kiitos yllätyksen järjestäjälle. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti