sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mummolan aarteita

Luen mielelläni kirjoja. Tässä elämäntilanteessa lukeminen on ollut vähäisempää kuin ennen mutta mahdollisuuksien mukaan tartun edelleen kirjaan. Erityisen ihastunut olen vanhoihin kirjoihin. Mutta vanhoissa kirjoissa viehättää niiden ulkonäkö, ei aina sisältö.



Kesällä lomaillessa vietettiin aikaa pojan kanssa mummolassani. Isovanhemmillani on ollut paljon kirjoja ja vintillä kauniita vanhoja nahkakantisia kirjoja. Olen aina tykännyt kyseisistä kirjoista ja olin todella iloinen kuin sain luvan ottaa kirjat kotiini.



Kirjat pyörivät aikansa epämääräisissä kasoissa etsien paikkaansa, kunnes päätin kerätä kaikki vanhat kirjani olohuoneen tarjottimelle. Olen pelastanut vanhoja kirjoja aiemminkin esimerkiksi taloyhtiömme kirjojen kierrätyspisteeltä ja nyt oli aika kerätä nuo kaikki kirjat samaan kasaan. Kirjat löysivät siis aikansa pyörittyään olohuoneesta lopulta paikkansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti