sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Tikkaiden lähtö

Tehokas viikko takana. Pojat olivat lomalla ja osan viikosta poissa kotoa ja käytin tilanteen heti hyödykseni. Niistä aikaansaannoksista kuvia myöhemmin, kunhan ehdin kameran kanssa kuvaamaan. Tänään kuvia meidän olkkarista.

Päätin jokin aikaa sitten kokeilla miltä olkkari näyttäisi, jos aidanseipäistä tehdyt tikkaat lähtisivät. Halusin tilasta avaramman ja siitä se idea tähän kokeiluun sitten lähti. Nyt ollaankin tovi oltu ilman tikkaita. Mies oli ensin sitä mieltä, että ei ole hyvä. Tilan tuntu kuitenkin lisääntyi, kun tikkaat lähtivät ja saattaa olla että tämä kokeilu johtaa pysyvään ratkaisuun.


Tikkailla oli meidän torkkupeittoja kasa, joista osa on käytössä ja osa ei oikeastaan koskaan. Päätinkin, että ne peitot joita ei käytetä lähtevät nyt kirpputorille ja jäljellä olevat tarvitsivat tietenkin nyt uuden paikan. Kierre oli siis valmiina. Tilasin Annolta jäljelle jääneille torkkupeitoille korin, jossa peittoja nyt säilytetään. Kauniita koreja ei voi koskaan olla liikaa ja yksi kori lisää olohuoneeseen ei näy missään. (No okei, kai näitä koreja oikeasti on kohta jo liika..)



Tikkaat itse eivät siirtynet kovin kauas. Ne ovat takkaa vasten makkarin ja pojan huoneen välissä. Niillä on aika kätevä kuivattaa pyykkiä ja saavat ainakin hetkeksi jäädä siihen. Itse alan tosiaan jo vahvasti olla sitä mieltä, ettei niitä tarvita olohuoneessa ja luulen, että mieskin alkaa tottua jo tähän järjestykseen alun vastustuksen jälkeen. Tästä saattaa siis tulla meille pysyvä järjestys.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti