keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kevät

Meillä on alkanut kevät. Pyörät on kaivettu esille ja ne on otettu päivittäiseen käyttöön. Poika oli talven aikana unohtanut pyöräilyn taidon mutta parin harjoittelukerran jälkeen taito muistui mieleen ja nyt mennään jo kovaa. Samalla kaiveltiin kätköistä kauan odotetut katuliidut ja monet taideteokset on jo piirretty asfalttiin. Mies korkkasi myös grillikauden alkuun.


Lumikellot olivat ensimmäinen kevään merkki etupihalla. Viime syksyn kymmenistä istutetuista sipuleista nousi kaksi lumikelloa. Ei mikään suuren suuri prosentti mutta iloitsen noista muutamista kauniista kukista.


Lumikellojen lisäksi lukuisat krookukset ovat nupuillaan ja jos lumikellot ovat menestyneet heikosti meidän pienessä puutarhassa ei näistä krookuksista voi sanoa samaa. Näitä täällä riittää ja nyt kun mustikkapensaat on aidattu, nämä kukat pysyvät suojassa myös rusakoilta.




Ihanaa aikaa tämä alkavan kasvun aika, kun kaikki alkaa pikkuhiljaa muuttua vihreäksi. Aamulla herää linnun lauluun ja valo vain lisääntyy. Tämä kevät on itselle ihan lemppari aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti