keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Pionirakkautta

Tänä kesänä olen miettinyt paljon lemppari kukkiani. Meidän salaojaremontti lähestyy, vaikka lopullista leimaa ei asialle ole lyötykään. Puutarha menee uusiksi ja olen päättänyt, että tämä on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Samalla kun mietin mitä yritän puutarhasta pelastaa, niin mietin mitä sieltä puuttuu. Mitä kasveja haluaisin pihaan, jos kaikki olisi mahdollista? Yksi lempparikukistani on ehdottomasti pioni. Se ei kuitenkaan todennäköisesti päädy puutarhaani. Edellinen kokeilu päättyi nimittäin huonosti ja luulen, että en ehkä ole valmis uuteen yritykseen. Tokihan tässä on vuoden verran aikaa miettiä asiaa.


Pioni on kyllä yksi upeimmista kukista. Nyt sellaiset koristavat olkkarin pöydällä ja näyttävät juuri niin upeilta kun vain voivat. Nämä ihanuudet ovat suoraan kaupasta, puutarhastani näitä ihanuuksia ei tosiaan löydy. Olisin aikanaan halunnut pioneja myös hääkimppuuni mutta marraskuu ei ole niille kovin otollinen aika. Mutta näin kesäkuussa niistä saa nauttia niin sisällä kuin ulkonakin.

 

Tällä kertaa vaaleanpunainen pioni veti puoleensa ruokakaupassa käydessä. Vaaleanpunainen on viime aikoina vetänyt kovasti muutenkin puoleensa. Pionit sointuvat keväällä ostettuihin sohvatyynyihin ja kokonaisuus on aika kiva. Toisaalta mikä tahansa näyttäisi hyvältä noin upeiden kukkien keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti