lauantai 29. elokuuta 2015

Säästölipas

Täällä on melkoinen kiire, kun koko ajan on niin paljon ohjelmaa. Mies on isyyslomalla, niin ollaan tehty kaikenlaisia projekteja, vietetty syntymäpäiviä ja kaverin polttareita ja nyt kun syksy on alkanut on myös harrastukset alkaneet. Kiirettä pitää mutta myös jutun juurta riittää. Asiaa jo liiaksikin, kun aika ei näytä riittävän kaiken kuvaamiseen ja julkaisemiseen. No yksi asia kerrallaan, joskin vähän myöhässä päivitettynä.



Aloitetaan viikko sitten vietetyistä syntymäpäivistä tai oikeastaan siitä mitä poika sai lahjaksi. Lahjoja tuli runsaasti ja osaan olin antanut pikku vihjeitä. Yksi lahja oli sellainen, joka oli erityisesti äidin mieleen (toivottavasti tulevaisuudessa myös pojan), nimittäin säästölipas. Olin esittänyt siskolleni toiveen pojan lahjasta ja sehän toteutui. Ihana elefantti löysi kotiimme, tosin koko hieman yllätti. Kyseessä on todellinen norsu ja voi mennä tovi että tämä lipas saadaan täyteen.



Kyseessä on Säästölipas Palaset, joka on pitänyt kolikot tallessa jo vuodesta 1975 lähtien, jolloin se ensi kerran tuli markkinoille ja nyt löytyy tästä hurmurista uustuotantoa. Jo pojan synnyttyä katselin hänelle kivan näköistä säästöpossua heikoin tuloksin. Tähän lippaaseen törmäsin Instagram sivuilla ja googlen avulla löytyi myös kohde mistä näitä saa, nimittäin Prismasta. Värivalikoima ei ollut niin ihana kuin millainen valikoima netissä löytyi mutta ehkä tuo valkoinen on sen verran neutraali, että sitä jaksaa katsella vuosienkin päästä. Muutama kolikko on lippaaseen jo päätynyt mutta pojalla roposten kerääminenhän on vasta alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti