keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Elokuvien sivutuote

Täällä on tosiaan laiskottanut, mutta elokuvia katsellessa olen sentään saanut jotain aikaiseksi. Samalla on nimittäin kädessä ollut käsityö ja vierashuoneen tyynynpäällinen tuli alkuviikosta valmiiksi. Taas oli jämälankojen tuhoaminen mielessä ja etsin sopivia lankoja vierashuoneeseen sopivaan värimaailmaan. Lankoja tosiaan löytyy tuhottomasti mutta kun jonkin ajatuksen saa päähänsä, ei siihen välttämättä sitten löydykään sopivaa lankavaihtoehtoa. No onneksi tällä kertaa löytyi pienen etsinnän jälkeen kasa oikeanvärisiä lankoja, jotka jotakuinkin olivat vielä saman paksuisia ja idea pääsi toteutukseen.



Olin jo aiemin päättänyt, että vierashuoneen värit saavat olla hyvin vaaleat sen pienestä koosta johtuen mutta väripilkuksi huoneeseen tulee jonkin verran vihreätä ja sillä ajatuksella lähdin toteuttamaan tyynyä. Halusin huoneeseen myös hieman graafista ilmettä ja kuvio valikoitui sen mukaan. Kuvion valintaan vaikutti myös se, että mitään kovin haastavaa kuviota ei elokuvia katsellessa pysty toteuttamaan eli sieltä mentiin missä aita on matalin. Tykkään muutenkin käsitöitä tehdessä valita ne helpot aiheet, jotta niiden kanssa ei tarvitse liiaksi vaivata päätään, vaan samalla pystyy katsomaan elokuvia tai sarjoja.



Pikkumies halusi väkisin tulla kuviin esittelemään kirjaansa.

Vierashuoneen jouluinen ilme vaihtui nyt siis vähän toisenlaiseksi. Seuraavaksi onkin vuorossa huoneen seinä, johon saadaan pian pientä muutosta, kun joululahjaksi saatu hylly pääsee lähiaikoina vihdoin seinälle asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti