sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä

Meidän pääsiäinen on sujunut rauhallisesti ilman suurempaa kiireettä mihinkään. Siihen on kuulunut ulkoilua, urheilua, hyvää ruokaa ja paljon suklaata. Mitään kovin erikoista ohjelmaa ei ole ollut mutta suunnittelimme lähtevämme ilman salliessa maanantaina ystäväperheen kanssa pyöräajelulle Haltialan kotieläinpuistoon katsomaan karitsoja. Tosin matkakohde taitaa vielä vaihtua koska Haltialassa on ollut niin suuret ruuhkat, että lähdemmekin ehkä Fallkullaan katsomaan kilejä ja tipuja.


En ole suuri karitsanlihan ystävä, enkä osaa edes tehdä lammasta, joten pysyttelimme tutuissa hyviksi todetuissa ruoissa pääsiäisenä. Veljeni kävi tyttöystävänsä kanssa meillä pitkäperjantaina perinteisesti (toista kertaa) kanarisotolla ja jälkkäriksi olin tehnyt sitruunamuffinseja vaahtokarkki kuorrutteella. Samaista risottoa olen tehnyt jo useamman kerran, joten sen kanssa mentiin varman päälle. Muffinseja kokeilin ensimmäistä kertaa: ihan ok makuisia mutta totesin viime vuonna tekemieni sitruunamuffinsejen ohjeen paremmaksi. Päällinen saattaa päästä kyllä toisenkin kerran vielä kokeiluun, mutta jopa sokeriaddiktin makuun päällinen oli kyllä melkoisen makea. Koristelu vaatii kyllä vielä harjoittelua, vielä ei taidot oikein riitä että saisin kuppikakuista kauniin näköisiä.




Lauantai mentiin lapsiystävällisen ruoan merkeissä, mutta tänään on miehen vuoro kokata ja luvassa on kohta ylikypsää possua kera lisukkeiden. Tarkoituksenani oli leivontablogien inspiroimana tehdä mini paplovia vielä jälkkäriksi mutta pyöräreissu sekoitti suunnitelmat ja niiden teko siirtynee huomiselle.

Vapaat ovat tulleet tarpeen ja ihanaa kun vielä on yksi päivä jäljellä. Hyvää pääsiäisen jatkoa vielä teille kaikille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti