torstai 10. maaliskuuta 2016

Synttärilahja

Tykkään sekoitella sisustuksessa vanhaa ja uutta, romanttista ja rouheaa, design tuotteita ja omia väkerryksiä sekä kalliimpia huonekaluja ja Ikean muotoilua. On yksi asia jota kuitenkin pyrin välttämään ja se on designtuotteiden kopiot. Olen opiskellut sellaisella alalla, että tiedän kuinka paljon pienenkin tuotteen tuotekehittely vie aikaa ja rahaa ja tieten tahtoen en halua ostaa sellaisia tuotteita, jossa idea on varastettu toiselta. Toki näitä kopiotakin tulee vahingossa varmasti hankittua, kun ei millään voi tietää kaiken suunnittelun alkuperää mutta jos tiedän tuotteen kopioiduksi, jätän sen ostamatta.



Mielestäni ideoita saa hakea ympäriltä ja jotkin asiat ovat usein pinnalla ja sen vuoksi samankaltaisia tuotteita tulee usein samanaikaisesti esille. Itsekin käytän paljon muiden ideoita hyväksi ja kehittelen niistä omia versioita väkerryksissäni mutta en koskaan laittaisi myyntiin toiselta kopioitua tuotetta. Blogissanikin pyrin aina kertomaan mistä olen ideat omiin väkerryksiini saanut, jos ne eivät ole omasta päästä.



Mutta kun haluaa vain aitoja desingtuotteita, joutuu joitain haluttuja hankintoja odottelemaan pidempään, kun raha ei ainakaan meillä kasva puissa. Jos jonkin tuotteen haluaa, voi sitä varten joutua keräämään raha tovin jos toisenkin. Siksi on kiva omistaa äiti, joka ostaa synttärilahjaksi valaisimen, josta olen haavellut. Synttäripaketista tuli nimittäin esiin Design Stockholmin Work lamppu.

Work lampun idea on lähtöisin autotalleista ja työhuoneilta. Form Us With Love - suunnittelijaryhmä on työstänyt rumasta työlampusta sisätiloihin sopivan jokapäiväisen esineen, jonka voi ripustaa kattoon tai laittaa pöydälle. Valaisimessa näkyy alkuperäinen tausta ja mielestäni sen rouhea ulkonäkö tuo kivaa vastapainoa sisustukseemme.



Valaisin on tällä hetkellä meidän olkkarissa mutta jatkossa sen paikka tulee olemaan jossain ihan muualla tai niin ainakin olin alunperin suunnitellut. Katsotaan raaskinko sitä olkkarista mihinkään enää siirtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti