maanantai 9. lokakuuta 2017

Mökiltä tehty löytö kotiutui

Terveisiä sairastuvalta, syysflunssa tavoitti koko perheen tällä kertaa. Tänään siis tiedossa paljon lepoa ja lötköttelyä.

Nyt onkin hyvä, että makuuhuoneessa unet on taattu, kun vihdoin luovuimme lopullisesti pojan pinnasängystä. Hänellä oli jo hieman vaikeuksia mahtua petiin ja oli jo korkea aika saada tilalle uusi sänky. Pinnasängyn tilalle saimmekin mökiltämme löytyneen vanhan vuoteen, joka kunnostettiin varta vasten pojallemme. Ikää sängyllä on runsaasti, koska se on kuulunut mökin aiemmalle omistajalle ja mökki on ollut sukumme omistuksessakin jo vuosikymmeniä.

Uusi vuode on sopivan pieni, jotta se mahtuu pienehköön makkariimme. Leveyttä sängyllä on vain 60cm mutta se riittää hyvin pojalle. Puusängyssä on upeat kaiverrukset, jotka tuovat sänkyyn omaa tunnelmaansa.

 
Poikamme nukkuu siis edelleen meidän kanssa, vaikka hänellä olisi omassa huoneessaankin sänky. Haluan, että poika tuntee olonsa turvalliseksi ja siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan sitten kuin on itse siihen valmis. Näin me nukumme kaikki parhaiten, kun saamme olla lähekkäin. Meillä tämä on ollut toimiva järjestely.

Esteettsesti tämä ei ehkä kuitenkaan ole kaikkein paras järjestely, kun pitää saada pieneen huoneeseen mahtumaan kolmelle ihmiselle nukkumapaikat. Vähän ahdastahan meillä makkarissa on mutta tärkeintä on tällä hetkellä kaikille hyvä uni.

 


 
Makkarimme kaipaisi kyllä muutenkin päivitystä ja lisää toimivuutta mutta tällä hetkellä homma ei oikein ole edennyt, kun pojan sänky vie huoneesta tosiaan sen verran tilaa. Vähän kyllä houkuttaisi uudelleen maalaus täälläkin ja uudet yöpöydät ja kattolamppu ja ja ja.. Ideoita olisi siis runsaasti "vain" toteutusta vaille olisi enää. Onneksi saatiin nyt sänkyasiat kuntoon, muut muutokset tehdään sitten ajallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti