tiistai 23. tammikuuta 2018

Vanhan lääkekaapin kunnostus

Yksi todella pitkään venynyt kunnostusprojekti on vihdoin saatu päätökseen. Ostin vajaa vuosi sitten facebook kirppikseltä vanhan lääkekaapin. Kaappia hakiessa sen koko hieman yllätti ja kuljetus pyörällä kotiin viiden kilsan päästä oli aika haasteellista. Mutta selvisin kotiin asti ja kaappi pääsi odottelemaan seuraavaa ryhtiliikettä..

 


Kesällä vihdoin ryhdistäydyin ja hioin ja maalasin kaapin uudelleen. Siinä oli kova homma mutta se kyllä kannatti. Kaappi näytti sen jälkeen aivan toiselta. Miehen isä korjasi vielä kaapin vinksallaan olevat saranat ja johan näytti paremmalta. Mutta sitten oli taas aika pitkä tauko ennen kuin homma tämän jälkeen eteni..



Vihdoin joulun pyhinä kaappi pääsi kodinhoitohuoneen seinälle. Se ei päätynyt ihan siihen, mihin olin sen alunperin suunnitellut laittavani. Sen mukaan mentiin, missä seinällä oli tukipuut ja valinnanvaraa ei oikeastaan ollut. Viereisellä seinällä, johon olin sen suunnitellut, tukipuut olivat aivan väärissä kohdissa. Mutta onneksi sentään yksi kohtuullisen järkevä paikka löytyi kaapille kodinhoitohuoneesta.

 

Siirsin pyyhekaapin kätköissä olleesta lääkelaatikosta kaikki lääkkeet kaappiin ja huh helpotusta. Laatikko on ollut ehkä maailman hankalimmassa paikassa pyyhkeiden alla mutta nyt kaikki on helposti käden ulottuvilla. Kaapin toimivuus kun tuli heti testattua joululoman aikana pojan sairastellessa. Nyt toimii ja näyttää paljon paremmalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti