keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Vuoden eka tulppaanikimppu

Kun on totaalisen jouluihminen, on tämä joulusta luopuminen ollut aina vähän vaikeaa. Monet alkavat fiilistellä kevättä jo lähes heti joulun jälkeen ja minä en haluaisi päästää joulusta millään irti. Mutta nyt on kääntynyt täälläkin sivu ja joulu on unohdettu. Keräsin kaikki tähdetkin pois ja ainoastaan valot saavat vielä vähäksi aikaa jäädä ulos (kuka niitä tuolta lumikinosten alta edes pois saisi). Vielä en kuitenkaan ole alkanut fiilistellä kevättä vaan nautin tästä ihanasta lumisesta talvesta. Tänään illalla laskettiin pojan kanssa mäkeä omalla pihalla, viikonlopulle on suunnitteilla luistelua ja pulkkamäkeä. Vielä kun saisi aikaiseksi kaivettua sukset ja kävisi muutaman vuoden tauon jälkeen testaamassa hiihtämistä.



Mutta sen verran täälläkin ollaan kevättä kohti menossa, että se ensimmäinen tulppaanikimppu on ostettu. Kuvittelin tulevani perinteisesti valkoisen kimpun kanssa kotiin mutta hullaannuinkin väreistä ja niinpä tällä kertaa kotiin tulikin astetta värikkäämpi kimppu. Lisäsin kimpun sekaan paria erilaista eukalyptusta. Lehdillä sain kimppuun vähän lisää massaa. Mikään mestari en todellakaan näiden kimppujen kanssa ja olisikin ihan kiva joskus käydä opiskelemassa tätäkin enemmän. Tai vaihtoehtoisesti niitä ammattilaisen tekemiä kimppuja voisi käydä ostelemassa silloin tällöin kotia ilahduttamaan.

 


Mutta vaikka tulppaanit tuovat tuulahduksen keväästä niin me nautitaan nyt kyllä ihan täysillä talvesta. Kunnon talvi lumineen on ihan parasta. Aika monta loskatalvea tässä läpi käyneenä niin ei parane yhtään valittaa kun kerrankin ollaan saatu tänne eteläänkin kunnon talvi. Ihan parasta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti