keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Patsaspuistossa

Tuleeko teidän kierreltyä paljon Suomessa? Meillä ei ole autoa ja se rajoittaa kyllä aika paljonkin liikkumista. Tänä kesänä meillä on poikkeuksellisesti tosin ollut auto lainassa ja siksi ollaan hyödynnetty tätä tilannetta ja käyty sellaisissa paikoissa, johon autotta on hankalampi päästä. Ollaan kierretty Nuuksiossa, vietetty päivä Puuhamaassa, vierailtu sukulaisten mökillä jne. Suomessa on tosi kivoja paikkoja ja ihan ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Julkisilla moniin paikkoihin on vain aika haastavaa mennä. Mutta sitten on niitä paikkoja, joissa on tullut käytyä useamminkin ja yksi sellainen sijaitsee Parikkalassa.

 

Patsaspuisto ei ole ehkä Suomen kauneimpia paikkoja mutta mielenkiintoinen ja tunteita herättävä kyllä ehdottomasti. ITE-taiteen teoskokonaisuus sijaitsee Koitsanlahdessa, Parikkalassa. Puistossa on Veijo Rönkkösen taidekokoelma ja puutarhassa on yhteensä yli 500 patsasta. Me ollaan käyty täällä lähes joka vuosi mutta vaikka poika on ollut puistossa jo useamman kerran, ei hän muistanut siitä mitään. Siksipä me päätettiin taas piipahtaa puistossa reilu viikko sitten. Kävin poikien loman aikana kerran heitä tervehtimässä ja siihen viikonloppuun mahdutettiin muun muassa tämän puiston katsominen.



Olihan noissa ihmeteltävää. Erityisen paljon ihmetystä aiheutti oikeat ihmisten hampaat ja poika patsaiden suuri määrä. Paljon oli muitakin katselijoita, kuten aina täällä käydessä. Patsaiden lisäksi ympärillä on puutarha ja paljon itse tehtyjä laattoja ja polkuja. Jännä paikka ja jos liikutte ohi, niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. Näkemisen arvoinen paikka.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti