torstai 11. heinäkuuta 2019

Uudet vanhat ruokapöydän tuolit

Nyt olisi tiedossa pidennetty viikonloppu iloisessa Itä-Suomessa ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Ikävä on jo kova, vaikka illat ovatkin olleet täynnä ohjelmaa. Olen tässä 1,5 viikkoa tehnyt töiden lisäksi kotona vielä toisen työpäivän maalailemalla ja siivoamalla kotia. Unet ovat jääneet turhan vähiksi ja pieni tauko tekee hyvää. Vielä jäi paljon asioita tekemättä ja kaikkea en missään nimessä ehdi edes tehdä mutta nyt olen ansainnut pienen tauon kaiken ahkeroinnin jälkeen.


Ensimmäinen urakka, joka kestikin sitten reilun viikon oli meidän uusien ruokapöydän tuolien maalaus. Meillä on ollut kolme pinnatuolia, jotka ovat tulleet miehen mukana. Tai niitä oli itseasiassa neljä mutta olen itse tuhonnut yhden pitämällä sitä pihalla. Jotta pöytä saatiin täyteen pinnatuoleja tarvetta oli kolmelle lisätuolille ja ne löytyivät kesäkuun lopulla torista. Huokeaan 65 euron hintaan lähtivät nämä tuolit kotiin. Eivät ole mitään pinnatuolien aatelia mutta juuri riittävän samanlaiset kuin kotona jo olevat ja täyttivät meidän tarpeet.

 

Kuudesta tuolista kaksi oli jo maalattu aiemmin ja nyt oli neljän muun vuoro. Maalasin tuolit Tikkurilan Helmi kalustemaalilla ja kaikki kolmeen kertaan. Jokaisen tuolin hioin vielä ennen maalausta. Maalikerroksia saattoi tehdä yhden päivässä, joten tovi tähän tosiaan meni. Aiemmin maalaamieni vaaleanharmaan tuolien kaveriksi valitsin vihreän ja mies valitsi tumman harmaan. Kolmella värillä mennään ja saatiin vähän värivariaatioita tähänkin pöytään.


Mutta nyt on tuolit paikallaan ja vanhat odottavat kuvatuksi tulemista, jotta saan ne laitettua myyntiin toriin. Toivottavasti ne löytävät hyvän uuden kodin. Nämä uudet (vanhat) tuolit ovat huomattavasti kevyempiä kuin edeltäjänsä ja helpommin liikuteltavia. Mutta käytännön toimivuus testataan vasta kun saan nuo miehet kotiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti