perjantai 19. heinäkuuta 2019

Torilöytö, joka täytti kaikki odotukset

Olen haaveillut pitkään talonpoikaiskaapista keittiöön. Keittiö on meillä aika moderni ja olen halunnut sinne vastapainoksi ajan patinaa. Toki unohtamatta sitä, että vanhat talonpoikaiskaapit vaan ovat niin ihania. Meillähän on keittiössä ollutkin vanha lipasto mutta ongelmaksi on tullut se, että sen päälle on kerääntynyt ihan mahdoton rytökasa, josta halusin ehdottomasti päästä eroon. Halusin kaapin myös siksi, että saisin osan kauniista astioista keittiössä esille.


Kaapin vaatimukset ovat olleet kovat: yksiosainen, alapuoli umpinainen ja yläpuoli lasilla mutta sivut umpinaiset ja mielellään mahdollisimman selkeä -> ei ylimääräisiä koukeroita, oikeasti vanha, riittävän pieni, ettei veisi liikaa tilaa keittiöstä ja kaiken lisäksi huokeaan hintaan. Tämä on ollut lähes mahdoton yhtälö ja sen olen saanut huomata kaappeja etsiessäni. Kunnes sitten bongasin täydellisen kaapin torista kesäkuun lopussa. Hinta oli käsittämättömän halpa ja sain neuvoteltua pientä korvausta vastaan vieläpä kotiinkuljetuksen. Uskomaton tuuri ja olen ihan super onnellinen tästä löydöstä. Itse olen näitä kaappeja bongaillut kunnosta riippuen 600€ ylöspäin ja tästä aarteesta maksoin 150€ plus kuljetus. En edes uskonut, että tällainen olisi mahdollista.

 

Olin päättänyt jo lähtökohtaisesti, että maalaan kaapin. Mies oli sitä mieltä, ettei kannattaisi, sillä hänen mielestä kaapin arvo kuulemma heikkenisi. Itsekin kaapin tullessa vähän jo epäröin kannattaisiko kaappi kuitenkin jättää maalamatta koska se näytti upealle ilman maaliakin. Lopulta päätös oli kuitenkin helppo ja päätin, että maalisudille on käyttöä. Nyt kaappi on jo maalattu ja laitan siitä kuvia heti kun ehdin niitä vain napsia. Mutta tässä ensin kuvat miltä näytti kun tämä aivan ihana löytö meille kesäkuun lopussa saapui.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti