sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Syksyn värejä

Syksyn väriloisto on ollut kerrassaan upea. Työmatkat ovat kuluneet ruskaa ihaillen ja ollaan useamman kerran käyty pojan kanssa ihailemassa värikkäitä lehtiä lähimetsässä ja puistoissa. Syksyn tulo tarkoittaa meillä myös aina vaatekaapin uusimista. Tuo meidän junior kasvaa ihan käsittämättömän kovaa vauhtia ja joka syksy sekä kevät ollaan siinä tilanteessa, että vaatekaappi on jäänyt auttamattoman pieneksi. Tämä syksy ei ole poikkeus ja elokuusta lähtien olen pikkuhiljaa laittanut vaatekaapista pieniä vaatteita pois ja hankkinut uusia tilalle.



Meillä lapsi saa olla lapsi ja en pue häntä pieneksi aikuiseksi. Vaatteiden pitää olla mukavia, niillä pitää pystyä liikkumaan helposti ja oltava säähän sopivia. Itse suosin paljon lasten kuoseja eläinteemalla. Mitä enemmän puserossa on kuosia ja väriä, niin sitä paremmin ne kestävät pieniä sotkuja. Mutta kuten kotona ja omassa pukeutumisessa, niin suosin vaaleaihoisella pojallanikin murrettuja värejä. Liian kirkkaat värit ja musta tai valkoinen eivät hänelle oikein sovi.



Meillä junior laittaa toistaiseksi päälle oikeastaan aina juuri sitä mitä hänelle on valmiiksi laitettu. Jos hän pyytää jotain tiettyä vaatetta, kuten Palomies Sami paitaa viime talvena, hän kyllä sellaisen saa. Yritän siis vaatteissa huomioida myös hänen toiveensa. Tänä syksynä kaappi on täyttynyt syksyn väreistä ja kuoseista. Osan olen ostanut sen suuremmin kyselemättä, osa ollaan pojan kanssa yhdessä valittu. Omat lempparit löytyvät näistä ihanista eläinteemaisista vaatteista. Pojan lemppari on todennäköisesti paloautopaita, joka hänen toiveestaan lähti mukaan Prismasta. Noh nautin vielä kun pystyn näihin vaatteisiin vaikuttamaan. Sekin aika on edessä, kun hän tekee valinnat itse ja minun mielipiteelläni ei varmasti sitten ole enää merkitystä..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti