lauantai 12. joulukuuta 2020

Joulukalenteri

Ihan uskomatonta, että tänään ollaan joulukalenterin puolivälissä. Poikakin hämmästeli, että nyt aukeaa jo 12 luukku. Tänä vuonna pojan joulukalenteri piti toteuttaa niin, ettei pienet ja kaikesta kielletystä kiinnostuneet sormet pääsisi sitä rikkomaan. Toisaalta se piti laittaa myös sellaiseen paikkaan, ettei utelias eskarilainen pääsisi tutkimaan tulevia luukkuja liian aikaisin. Niinpä päädyin laittamaan tämän vuoden kalenterin ylös olohuoneen seinälle. 


Meidän olkkari on kokenut pienen muutoksen ja seinällä oli sopivasti tilaa kalenterille. Paikka oli itseasiassa kuin tarkoitettu sille. Kalenteria kuvatessa tuli samalla kuvattua tosiaan tuota puolivälissä projektia oleva kirjahylly. Hyllyn alaosana on Ikean Ivar kaapit, jotka kesällä kokosin ja maalasin. Seuraavassa vaiheessa sain syksyllä apua appiukolta, joka auttoi lisäämään kaapin oviin listat, laatikoston alle jalat ja sokkelin, jotta kokonaisuudesta tuli enemmän kirjahyllyn näköinen ja toiminnallisuuskin parani. Sitten oli jälleen maalauksen vuoro. Seuraavaksi olisikin vuorossa se hankalampi osuus, kun pitäisi saada hyllyn yläosa aikaiseksi. Voi mennä tovi ennen kuin homma saadaan saatettua loppuun. Mutta eipä tuo näin joulun alla ainakaan haitannut, kun ei tuolle joulukalenterille täältä olisi parempaakaan paikkaa löytynyt.

       

Kalenterissa on perinteisesti sisällä legoja. Yksi kokonaisuus on hajotettu paloiksi ja nyt kasvatetaan kärsivällisyyttä, kun yhden paketin kokoamiseen meneekin 24 päivää. Hyvää harjoitusta pojalle ja lego kokanisuuden rakentumista on itsekin mukava seurata vierestä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Terassin jouluisia tunnelmia

Tämä syksy on ollut omalla kohdalla poikkeuksellisen kiireinen. Töissä kiirettä on riittänyt ja perheen uusi tulokas on pitänyt huolen siitä, ettei tekeminen lopu työpäivän jälkeenkään. Aloittelin jouluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin mutta siitä huolimatta kiirettä on pitänyt ja käytännössä lasten nukahdettua, on omat illat venyneet joulua valmistellessa. Blogi joutuu nyt vähän joustamaan, kun aikaa kuvaamiselle ja kirjoittamiselle on niin vähän.

Mutta sain viime viikonloppuna vähän kuvailtua ja yritän ainakin seuraavien muutaman viikon aikana muistaa päivitellä joulun tunnelmia hieman useammin kuin mitä tässä syksyn aikana olen päivityksiä ehtinyt laittamaan.

       

Meidän terassilla tuli ensimmäiseksi valmista, kun sain jouluvalot viritettyä ja havut levitettyä. Tänä vuonna lempparikukat jouluruusut päätyivät koristamaan terassin pöytiä. Muuten menin aika perus setillä, havuja ja käpyjä runsaasti joka paikkaan, niin tunnelma on taattu. Valoja olisin halunnut terassille vähän lisää mutta vanhassa talossa pistokkeita ei ole liiaksi, joten laitoin yhdet valot portin pielessä olevaan tuijaan ja toiset katoksen reunaan. Muuten täytyy sitten vaan sytytellä lyhtyjen kynttilöitä, jotta saadaan lisää valoa pimeyteen.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Ensimmäinen adventti

Hyvää ensimmäistä adventtia! Meillä aamu alkoi riisipuuro aamiaisella, kynttilöitä poltellen ja jouluradioita kuunnellen. Sanottakoon, että viimeiset neljä viikkoa ovat olleet melkoista kaaosta. Töitä on pukannut ovista ja ikkunoista, illat ovat menneet lasten kanssa ja samalla olen yrittänyt saada jouluasioita eteenpäin suurimmaksi osaksi yömyöhään. Itse joulutunnelma on ollutkin sitten vähän kadoksissa. Eilen keskiyön jälkeen sain vihdoin lahjarumban viimeiset asiat hoidettua ja nyt vain odottelen lahjojen kotiutumista. Sain eilen vähän siivottua ja koristeita ollaan ripusteltu jo useampi viikko. Aamun rauhallinen hetki ennen päivän rutiineja toi vihdoin myös joulutunnelmaa tullessaan ainakin hetkeksi.


Pojalla oli kauden viimeiset lätkätreenit ja maanantaista lähtien hallien sulkeutuessa täytyy keksiä muuta puuhaa. Treenien jälkeen lounas menikin sitten kaikkea muuta kuin joulutunnelmissa. Tilattiin pitsat kotiin ja sen jälkeenhän nuo perheet miehet ilmoittivat lähtevänsä ulkojäille pariksi tunniksi. 

           

Nyt ajattelinkin jatkaa joululaulujen kuuntelua ja tytön kanssa puuhastelua. Jos tyttö sallii, niin tarkoitus olisi tehdä vielä jouluaskarteluja mutta luulen, että niiden teko jatkunee vasta illalla. Vaikka lahjarumba on tältä vuodelta selätetty, ei tehtävät tähän lopu. Illalla olisi vielä ainakin yksi joulukalenteri selätettäväksi..

maanantai 2. marraskuuta 2020

Heipat halloween koristeluille, meillä alkaa joulu

Tänään pakataan kaikki halloween koristeet laatikkoon odottamaan seuraavaa kertaa. Tältä erää tämä juhla on taputeltu. Tänä vuonna ei tätä suuremmin tosin juhlittu. Laitettiin pojan toivomia koristeita vähän esille. Hän halusi menneellä viikolla askarrella niitä vielä vähän lisää ja saatiin hurjia hämähäkkejä koristamaan pöytää. Kaiverrettiin tietenkin myös kurpitsa, jonka poika itse suunnitteli ja sytytettiin kynttilöitä. Onneksi päiväkodissa hoitivat tuon juhlapuolen, niin harmituksia ei minimaalisesta juhlinnasta jäänyt.

Nyt saa meillä joulun odotus alkaa kunnolla. Tosin täällä on viime aikoina ollut jo melkoinen joulutohina päällä. Olen onnistunut aloittamaan jo viisi eri projektia yhtaikaa. Kun on monta projektia yhtaikaa meneillään, tuntuu että asiat etenevät, vaikka totuus taitaa olla toinen. Viikonloppuna päätinkin, että jotain pitää saada valmiiksikin asti ja joulukortit ovat nyt yhtä pientä yksityiskohtaa vailla valmiit. Loppuun saattamista varten tarvitsen vielä tussin, joka uupuu mutta koska kyseessä on niin pieni osa korttia, niin ne voi luokitella jo lähes valmiiksi. Myös päiväkodin tätien lahjat tälle vuodelle ovat hyvässä vauhdissa ja saan ne valmiiksi tällä viikolla. Mutta eivät nämä projektit tähän lopu, vaan uusia odottaa rutkasti oven takana. Tavoitteena on saada lahja asiat hoidettua marraskuun aikana, jotta joulukuu voidaan nautiskella ja valmistautua rauhassa, saa nähdä kuinka tänä vuonna käy.

       


Mutta tässä teille vielä viikonlopun tunnelmat kuvina. Seuraavaksi sitten luvassa jo jouluisempaa tunnelmaa.

perjantai 30. lokakuuta 2020

Syksyn tunnelmaa terassilla

Olen laittanut terassia syyskuntoon pikkuhiljaa elokuusta asti mutta viimeiset kesäkukat laitoin pois vasta viikko sitten. Mielettömän upea syksy jo takana ja aika on varmasti myös siksi kiitänyt siivillä. Meidän poika on odottanut kurpitsajuhlaa syyskuusta asti, joten sen innoittamana somistin myös terassia vähän kurpitsoilla.


Kurpitsat saavat somistaa terassia vielä viikonlopun mutta sen jälkeen siirrytään asteen jouluisempaan tunnelmaan. Pian on aika kaivella esille jouluvalot, keräillä vähän lisää havuja tuomaan jouluista tunnelmaa ja mitähän muuta sitä vielä tähän keksisi.

       

Mutta hetki mennään vielä kurpitsojen tunnelmissa ennen siirtymistä ihan toisenlaisiin tunnelmiin. Huomenna siis tiedossa kurpitsoja ja kummituksia erinäinen määrä.

       

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Syksyisiä terveisiä

Syksy mennä huristaa hurjaa vauhtia. Työ ja kotielämä pitää kiireisenä ja viime viikonloppuna iski perinteisesti joulupaniikki. Olen aloittanut jo kesällä jouluun valmistautumisen mutta siitä huolimatta tämä paniikki iskee aina ennemmin tai myöhemmin. Mutta koska tässä välissä olisi vielä yksi kurpitsajuhla juhlittavana, niin jouluvalmistelut eivät vielä varsinaisesti näy meillä. Tai noh, olla me jo moneen kertaan juotu glögejä ja joululaulut raikaa mutta mutta muuten pitäydytään vielä syyskoristeissa ja kurpitsajuhlan tunnelmissa ainakin sisustuksessa. Vaahteranlehdistä tehty kranssi koristaa ainakin toistaiseksi ovea. Viikon päästä on lupa sitten laittaa ne jouluvalot. Halloween on itselle aina se rajapyykki, kun joulu saa jo näkyä myös ulkoisesti.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Omppuhilloa

Onko teillä tapana säilöä kesä purkkeihin? Meillä kotona on aina kerätty marjoja ja keitelty hilloja syksyksi ja talveksi. Tapa on periytynyt ja meillä pakastin pursuaa marjoja vuosi vuodelta enemmän. Eniten meillä käytetään mustikkaa. Tänä vuonna emme sattuneesta syystä päässet itse juurikaan keräämään mustikkaa, joten pakastin onkin täytetty ostetuilla mustikoilla. 

Hilloja olen opetellut tekemään vasta muutamia vuosia sitten. Tänä vuonna tein muutaman satsin omppuhilloa pihan puista. Osa satsista on jo syöty ja hilloa olisi selkeästi saanut tehdä enemmänkin. Aika ei vain tänä vuonna siihen riittänyt.


Harkitaan tässä miehen kanssa vielä toisen pakastimen ostamista, kun ongelmaksi meinasi tulla, etteivät marjat mahtuneet pakastimeen. Vielä on pakastin ostamatta ja osa marjoista löytyy appiukon luota mutta ensi kesänä täytyy katsoa josko saataisiin mahdutettua lisäpakastin meidän lämpimään varastoon. Harvoin tulee tilannetta, että marjoja olisi pakastettu liikaa.