sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lelujen säilytys

Pojan saatua syntymäpäivälahjaksi kasan leluja oli aika alkaa miettimään kuinka niitä jatkossa säilytetään. Jo aiemmin keväällä tein omalle äidilleni tilauksen virkatusta lelukorista, kun oma aika ei tuntunut riittävän sellaisen tekoon. Hän virkkasi lelukoreja neljä. Näitä koreja löytyy kaksi olohuoneesta ja kaksi pojan huoneesta. Ennen lahjavirtaa ne riittivät oikein hyvin mutta nyt kun leluja on tullut runsaasti lisää piti alkaa miettimään myös muita ratkaisuja niiden säilytykseen.



Olohuoneen kaksi vanhaa matkalaukkua siirtyikin aika nopeasti pojan huoneeseen. Tosin niistäkin toinen oli jo alunperin ostettu lelujen säilytystä varten mutta jotenkin kummasti ne olivat täyttyneet omista käsitöistä ja langoista. No nyt oli aika täyttää isompi palapeleillä, kirjoilla ja puuleluilla. Pienempi sai toistaiseksi pehmolelut sisäänsä. Yritän pitää jatkossakin silmät auki näitten vanhojen matkalaukkujen kanssa, sillä en usko että lelut ovat tästä ainakaan vähenemässä. Tähän pinoon mahtuisi ainakin yksi laukku vielä lisää. Mielestäni vanhat matkalaukut ovat kiva tapa saada lelut piiloon mutta kuitenkin helposti pojan ulottuville.



Tyhjentäessäni lankojani vanhoista matkalaukuista, totesin että nyt on aika tehdä niillekin jotain. Uusia lankoja on turha ostaa, jos vanhoja löytyy yksi arkullinen ja kaksi matkalaukkua. Niinpä aloitin lankojen "tuhoamisen" virkkaamalla rakennuspalikoille pussin. Rakennuspalikoiden mukana tuli kyllä säilytyspussi mutta se ei ollut kovin käytännöllinen. Pussissa oli pieni suuaukko, joten poika ei itse pysty täyttämään tai tyhjentämään pussia. Siksi päätin tehdä uuden pussin, joka olisi kivemman näköinen ja käytännöllisempi. Tähän pussukkaan meni nyt opiskeluaikoina ostetetut pellavalangat. Siitä opiskeluajastakin on jo miltei kymmenen vuotta eli jo oli aikakin kuluttaa nämä langat pois. Käytännöllisyys tulee nyt testaukseen, kun pussukka otetaan käyttöön. Lankaa oli sen verran, että kylkiäisenä tuli vielä toinen hieman pienempi pussukka ja luulen että sillekin löytyy käyttöä jatkossakin.



Tarkoituksenani on vielä tehdä kankaisia lelukoreja säilytystä varten mutta se siirtyy vielä vähän myöhemmäksi. Toistaiseksi säilytystilaa on nyt tarpeeksi. Mutta jos tarvetta tulee, niin seuraavaksi suuntaan kangaskauppaan tarvikkeita noutamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti