sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Löytöjä mummulan vintiltä

Oltiin kolmisen viikkoa sitten Länsi-Suomessa kyläilemässä molemmissa mummuloissani. Vanhempieni kanssa ajelimme viikonloppua viettämään ja vietiin vaihteeksi poika isoisovanhempiaan tervehtimään. Äitini vanhempien luona tehtiin viikonlopun aikana löytöjä. Äitini on aikamoinen hamsteri ja on säästänyt todella paljon lapsuuden leluja, vaatteita ja muuta roipetta. Pojan ollessa vauva kulki hän osittain vanhoissa vaatteissani. Nyt äitini kaiveli mummulan vintiltä esille pienen vanhan matkalaukkuni joka oli täynnä aarteita.


Matkis itsessään oli ihan hyvässä kunnossa mutta lapsena olin liimaillut sen täyteen todella "ihastuttavia" tarroja. Sain kuitenkin idean matkalaukun kunnostukseen ja laukku aarteineen lähti kotiin mukaan. Irroittelin kotona ensin tarrat laukun ulkopuolelta (sisäpuolen tarrat saivat jäädä paikalleen) ja sen jälkeen hioin pintaa hiekkapaperilla. Kaapista löytyi akryylimaalin jämät ja maalasin laukun pariin otteeseen sillä. Nyt on vanhojen matkisten pino pojan huoneessa kasvanut yhdellä laukulla, joka sai sisäänsä hänen autonsa.



Laukun sisällön suhteen tehtiin myös inventaario. Sisältä löytyi My Little Pony varasto. Kuusi ponia, joista puolet kuuluivat siskolleni. Hänen kanssaan katsoimme viime viikonloppuna ponit läpi ja hän otti omansa ja minulle jäi kolme omaa ponia, sekä muutama vaate ja tarvike, jotka kuuluivat näihin leikkeihin. Ponit menevät nukkejeni kanssa varastoomme talteen, koska poikaani tuskin ponileikit kiinnostavat mutta eihän näitä ihanuuksia pois raaskinut heittää (olenkohan tullut äitiini).


Ponien lisäksi laukun sisällä oli minulle lapsuudessa niin rakkaat keijut ja niihin liittyvät tarvikkeet. Aika oli tehnyt tehtävänsä ja keijuilta olivat jalat irronneet ja muutenkin olivat menneet huonoon kuntoon. Keijut vaatteineen menivätkin roskiin mutta keijuleikkeihin kuuluneet suloiset sienet ja kotilo jäivät pojan leikkeihin.



Näiden lisäksi löytyi vielä yksi aarre, jonka olen aikoinani saanut isovanhemmiltani tuliaislahjaksi. Kohtuullisen hyvässä kunnossa oleva apina (tai ainakin luulen, että kyseessä on apina). Apina jäi sienien ja matkalaukun lisäksi pojan leikkeihin. Ihana nostalginen fiilis oli kaivella omia aarteita. Ja tykkään, kun saatiin pojan huoneeseen vähän lisää kerrostumia. Pala äidin historiaa hauskassa muodossa mukaan leikkeihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti