torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukortteja

Terveisiä joulukorttipajalta. Täällä on askarreltu viime viikonloppuna perheelle, sukulaisille ja ystäville joulutervehdyksiä. Ihanaa puuhaa, joka melkein joka vuosi jää aina viimeiseen päivään ja aiheuttaa siksi harmaita hiuksia. Tänä vuonna ajattelin olla ajoissa, kun postilakko uhkasi mutta lakon peruunnuttua jäi se ajoissa tekeminen jälleen kerran. No sain sentään kortit postiin päivää ennen viimeistä päivää ja sunnuntaina korttipaja vei vajaa neljäkymmentä korttia postilaatikkoon.



Tänä vuonna olin ostanut etukäteen tarvikkeita jo hyvissä ajoin mutta kun korttien suunnittelu alkoi ei sopivia tarvikkeita kuitenkaan ollut ja tein vielä uuden kierroksen askarteluliikkeeseen. Aika simppelillä mallilla mentiin tänäkin vuonna, kun kortteja saa tehdä kuitenkin reilummin. Mutta onnistuin kyllä tämän simppelin mallinkin kanssa kuluttamaan useamman illan väkerrellessä.



Meidän perheessä on aina ollut tapana askarrella kortit itse ja alkuviikosta sain siskon tekemän kauniin kortin. Tässä teille hänen taidonnäytteestäänkin vielä kuva. Mielestäni aivan mielettömän upea taideteos!

2 kommenttia:

  1. Hehhee, kortti siis tuli ehjänä perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tuli ja se on todella kaunis! Ihan unohdin eilen siitä sanoakin. En kyllä saanut kuvattua sitä tarpeeksi hyvin, kun oli niin harmaa päivä mutta vähän edes näkee millainen taituri sisko mulla on :)

      Poista