sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Etupihan penkki

Saimme viime kesänä tehtyä etupihallemme vanhoista laatoista pienet polut ja isommista laatoista pienen terassin. Tai olivathan ne laatat siellä jo edellisenä kesänä mutta viime kesänä saimme vihdoin kivituhkat niiden alle. Ajatuksenani on ollut hankkia etupihallemme kestävät kalusteet, jotka voisivat olla siellä myös talven. Tilaa meillä kalusteiden säilyttämiseen ei juurikaan ole ja jotta etupiha olisi myös talvella jonkin näköinen, kaipaa se mielestäni pienelle terassille ympäri vuoden olevaa kalustetta. Terassille voisi siten talven ajaksi somistaa lyhtyjä ja talven kestäviä kukkia.



Aika monenlaista penkkiä on ollut matkalla ajatuksena kuten valurautaista puistonpenkkiä, rautaisia tuoleja ja pöytiä jne. Viimeisimpänä ideana oli betonipenkki. Mutta yllätyin kun luin jostain, että betonipenkki tulisi suojata talven ajaksi, ettei se halkeile. Betonipenkin haaveilu unohtuikin sen seurauksena. Pinterestistä hain ideoita puutarhapenkeistä ja lopulta päädyimme hankkimaan antiikkikivilohkareet, joiden päälle mies ja hänen isänsä tekivät kestopuusta istumatason: simppeliä, edullista ja toimivaa.

Antiikkikiven väriä pohdin ja päädyin mustaan, koska ajattelin, ettei kaiken tarvitse olla edessä samaa betonin väriä. Kun laitoimme lohkareet etupihalle, vähän jo kadutti kiven tumma sävy mutta nyt olen saanut hetken pohdiskella asiaa ja todennut värivalinnan kuitenkin oikeaksi. Tummempi kivi sopii yhteen kivituhkan kanssa ja kirsikkapuiden alla olevien tummempien kivien kanssa eli penkki saa jäädä.



Penkin istumaosa saa vielä maalikäsittelyn mutta sen maalaus onnistuu vasta ensi kesänä, kun puu on kuivunut riittävästi. Tämän kesän penkki siis saa olla ruskean puun sävyinen. Penkin edessä olevat perunanarsissit ovat jo parhaat päivänsä nähneet, joten tähän täytyy vielä keksiä jotain kivaa kesäkukkaa niiden tilalle. Itä-Suomesta löytyi lomalla pieni siili puutarhaan ja toistaiseksi se saa nyt olla etupihan terassin somisteena.

Nyt on etupihallakin paikka missä istuskella ja suunnitella puutarhan tulevia kuvioita. Vielä on aika paljon tehtävää tässä pihassa ja seuraavana onkin tiedossa jälleen nurmikon poistoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti