keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Terassin projekti

Vapun aikaan takapihallamme oli käynnissä projekti, jonka olin vaihteeksi järjestänyt mieheni ja apen tehtäväksi. On onni omistaa niin taitavia miehiä suvussa, jotka lähtevät vielä kiltisti toteuttamaan kaikkia päähänpistojani.

Viime kesänä valmistunut terassimme kaipasi lisää istumatilaa ja säilytystilaa. Jo viime kesänä mietimme terassille penkin rakennusta mutta silloin puuhaa oli ihan riittävästi ilman uusia projekteja, niin penkin rakennus jäi tälle kesälle. Suunnittelin ja piirisin hyvin simppelin penkin takapihallemme (tosin tekijät saattavat olla tästä eri mieltä). Penkin runko tehtin kestopuusta. Runko on neljän jalan avulla pystyssä ja penkin alle jäi siis kolme koloa. Kahteen reunimmaiseen koloon tehtiin vanerista laatikot ja keskimmäinen sai takkapuita alleen säilytettäväksi.



Vaneriset laatikot on käsitelty, jotta ne pysyisivät ulkona hyvässä kunnossa. Kestopuusta tehtynä laatikoista olisi tullut niin painavat, että se vaihtoehto suljettiin pois. Täytyy toivoa, että käsittely pitää vaneriset laatikot hyvässä kunnossa, eivätkä ne kovasti kärsisi kosteudesta.

Penkki saa vielä maalipintaa päällensä mutta sen voi maalata vasta ensi kesänä, jotta puut ehtivät kuivua kokonaan. Tänä kesänä mennään siis ruskean sävyssä, vaikka allekirjoittanutta vähän väärä väri ahdistaakin. Kaipailen penkin päälle myös pehmeitä istumatyynyjä mutta vielä sopivia ei ole tullut vastaan. Eli niitä metsästelen sitten seuraavaksi.



Penkki on todella tukeva ja kätevä, kun pojan hiekkalelut ja puutarhakengät saivat sopivan säilytyspaikan. Takkapuille tuo ei ole miesten mielestä paras säilytyspaikka mutta pidin asian suhteen pääni, koska penkin visuaalinen ilme on itselleni äärimmäisen tärkeä. Kuivia takkapuita löytyy kuitenkin vielä iso pino varastosta.



Nyt on terassille saatu lisää istumatilaa ja naapureiden mukaan pitäisi bileet pistää pystyyn. Jos ilmat jatkuvat lämpöisinä, voisi tässä kesän kynnyksellä pitääkin naapurisovun ylläpitämiseksi grillibileet..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti