perjantai 17. kesäkuuta 2016

Etupihan tynnyri

Olen myynyt jonkin verran tavaroita tori.fi sivuilla mutta ensimmäisen ostokseni tein sieltä vasta muutama viikko sitten. Etsiskelin etupihalle jonkimoista tynnyriä, johon voisin laittaa vettä kesän ajaksi. Yleensä tori.fi sivun löytöni ovat jo menneet ennen kuin saan aikaiseksi ottaa yhteyttä myyjään. Tällä kertaa viikon katselun jälkeen ryhdistäydyin ja otin vihdoin yhteyttä myyjään ja onneksi tynnyriä ei oltu vielä myyty vaan sain sen omakseni.



Myyjän mukaan kyseessä on 1800-luvun lopun 1900-luvun alun aikainen tynnyri, jossa on säilytetty syanidia. Kovin usein en usko, että vastaavaan tulee törmättyä, joten olen iloinen että tynnyri ei kelvannut muille, vaan ehdin ostaa tynnyrin hidasteluistani huolimatta.




Tynnyri on sisältä ruosteessa ja vaatii vielä sisältä jonkinlaisen käsittelyn, ennen kuin sinne voi laittaa vettä. En kuitenkaan halua sen ruostuvan heti pilalle. Mutta tällä hetkellä kunnostus ei suuresti huvita, niin se saa seisoa tyhjillään etupihalla. Tynnyrin ympärille istutin mökiltämme tuotuja saniaisia. Samalla siirsin muutamia kivikkokasveja nurmikon alta paljastuneelle alueelle ja tilatut mukulakivet saivat myös oman paikkansa alueella. Vielä ei ole kaikki kasvit paikallaan mutta vähän jo näyttää pyöräpaikan takana oleva alue paremmalle. Kunhan maanpeittokasvit levittäytyvät ja saan vielä muutamat istutukset tehtyä, niin alkaa näyttää siltä mitä suunnitelissa oli.



Olen todella tyytyväinen tähän ostokseeni ja vaikka jouduin tynnyrin hakemaan Lohjalta asti, oli se hakureissun arvoinen. Täytyy vielä ryhdistätytyä tuon sisäpuolen kanssa ja kunnostaa se, ettei tynnyri tosiaan ihan heti ole pilalla. Vaikka ruosteiset tynnyrit ovat mielestäni kyllä myös kauniita, niin tätä harvinaisuutta en halua kuitenkaan ruostuttaa heti puhki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti