lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kodinhoitohuone

On kotitöitä, joita tykkään tehdä ja sitten on niitä kotitöitä, jotka mieluusti jättäisin vain tekemättä. Kun muutimme tähän kotiimme huokaisin helpotuksesta, kun vihdoin ainainen tiskaaminen oli ohi ja saimme tiskikoneen (tai no.. ihan se piti itse ostaa). Mikä elämänlaadun parannus!! Siinä oli nimittäin kotityö, jota suorastaan inhoan.

Imuroinnistakin olen päässyt suurimmaksi osaksi eroon, kun olen ulkoistanut sen miehen tehtäväksi, joka imuroi mielellään. Mutta tällä hetkellä on alkanut tökkiä ja pahasti pyykin pesu. Tuntuu, että pyykkivuori vaan kasvaa kasvamistaan ja kiinnostus niiden hoitamisesta pienenee pienenemistään. Meidän pikkuruinen kodinhoitohuone tuntuukin olevan nykyään lähes koko ajan kaaoksessa.



Koska homma on alkanut ärsyttämään, päätin jokin aika sitten että asialle on tehtävä jotain. Niinpä suunnitelmissa on tehdä tulevaisuudessa kodinhoitohuoneessa pieniä mutta kivoja muutoksia, jolla tila tehdään toimivammaksi ja itselle tärkeä asia on, että huoneesta tehdään myös kivemman näköinen. Jos huone näyttää kivalle ja samalla on toimivampi, niin silloin yleensä kiinnostukseni sen ylläpitoon myös kasvaa. Mitään kovin suurta muutosta ei ole tiedossa mutta muutama idea huoneen kohennukseen on kyllä jo mielessä.



Ensimmäinen idea tulikin toteutettua jonkin aikaa sitten, kun keväällä ostetusta juttinarusta väsäsin pienen pussukan pojan vaatteille. Pojan yöpaidat ja vähän käytetyt vaatteet ovat pyörineet vaippojen kanssa samassa korissa ja ilme on ollut erittäin sekava. Nyt vaatteille on oma paikka ja se onkin tehnyt tilasta jo asteen siistimmän näköisen. Ensimmäisen korin myötä juuttinarusta tuli alpakkalangan rinnalle toinen suosikki materiaalini ja tulen takuulla käyttämään sitä myös jatkossa. Rouhea ja maskuliininen ulkonäkö sopii mielestäni tosi hyvin vastapainoksi kaikille omille pitsihömpötyksilleni.



Kodinhoitohuoneesta on siis tiedossa jonkin verran kuvia jatkossakin. Tosin, jos kesä jatkuu näin mahtavana, saattaa näiden muutosten suunnittelu siirtyä syksyllä toteutettavaksi. Mutta kuten olen ennenkin todennut: hiljaa hyvä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti