maanantai 5. syyskuuta 2016

Syksy tuli ja neulekausi alkoi

Olen elänyt kohta miltei neljä vuotta mahdollisimman vähäisillä vaateostoksilla. Ensin oli häät tulossa ja rahat kuluivat niihin, sitten heti perään raskaus ja imetys ja sitten onkin ollut rahat aika vähissä. Urheiluvaatteita on tullut käytännön takia hankittua enemmän, kun joka päivä ulkoilee vähintään kerran, on kivempi tehdä se kunnon varustuksessa. Mutta siistimmät vaatteet alkavat olla todella vähissä. Nyt alkaa olla se tilanne, ettei sieltä kaapista oikeasti enää löydy mitään päälle pantavaa.

Olen työskennellt muodin alalla oikeastaan koko työurani, joten niitä vaatekokeiluja on jos minkälaisia. Nyt alkaa ikää olla sen verran, että arvostan jo vähän laadukkaampia vaatteita. Oman näköisiä, laadukkaita vaatteita on vaan aika vaikea löytää. Erityisen nirso olen neuleiden suhteen. Värit pitäisi olla maanläheiset, materiaalit luonnonkuitua ja laatu tietenkin huippua. Siksi olenkin tosi iloinen, kun tämän loppukesän/alkusyksyn aikana olen törmännyt kahteen kotimaiseen merkkiin, joilta saa todella kauniita ja hyvä laatuisia neuleita. Hinta vähän kirpaisee mutta ulkonäkö on klassinen, joten nämä ovat taatusti pitkäikäisiä.



Ensin löytyi Alpa, joka on nuorten suomalaisten neuleyritys, jossa tehdään vastuullisesti alpakanvillasta aivan ihastuttavia neuleita. Valikoima ei ole kovin suuri mutta ensimmäinen tilaukseni on ainakin ollut ihan nappi. Hyvä palvelu ja mielestäni neuleiden hinnat ovat olleet suht kohtuulliset. Itse valitsin kauniin pitsineuleen, jossa on alpakkaa ja pellavaa. Lämmin ja kaunis neule syksyyn ja talveen. Oma värivalinta ei mennyt ensimmäisellä kerralla ihan nappiin, joten voin kertoa että neuleen vaihtaminenkin meni todella helposti ja uusi tuli muutamassa päivssä.



Sen jälkeen löytyi ByPias, joiden vaatteisiin suorastaan rakastuin: naisellisia, laadukkaita ja materiaalina ihana pellava. Sieltäkin tuli tilattua neule ja monta ihanaa tuotetta houkuttaisi vielä tilata mutta ensin pitää vähän keräillä rahaa tuleviin ostoksiin. ByPias neuleessa tykästyin noihin hihoihin, josta saa peukut läpi ja neuleen epäsymmetrinen helma naisellisine "liehukkeineen" (vai miksi noita voisi sanoa) on tosi kaunis.



On todella kiva löytää kotimaisia tuotteita, jotka näyttävät super hyviltä, laatu on kohdillaan ja vaatteiden näkö klassinen, joten hintakaan ei kirpaise niin paljon kun tietää saavansa pitkäikäisiä tuotteita. Itse ainakin kaipaan vaihtelua niihin perus laatumerkkeihin, joita jokaisesta vaatekaupasta löytyy. Tässä tällaiset omalla kohdalla kolahtaneet merkit, joista löydän jatkossain omaan vaatekaappiin tuotteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti