maanantai 19. syyskuuta 2016

Tähtiä tähtiä

Sain viime viikolla valmiiksi vihdoin yhden näistä keskeneräisistä käsityöprojekteistani. Kuten olen aiemmin kertonutkin, noita kertyneitä lankoja löytyy kasapäin olohuoneen arkusta ja niistä saa vielä keksiä projektin jos toisenkin, ennen kuin saan ne kaikki käytettyä. Yksi projekti alkoi viime keväänä kun aloitin mohairlangasta kokeilemaan tähtityynyn tekoa. Mallin heitin hatusta ja eihän siitä nyt ihan priimaa sitten tullutkaan.



Tähtityynyn molemmat kappaleet sain kyllä tehtyä valmiiksi jo viime keväänä ja ommeltuakin ne yhteen mutta täyte loppui kesken ja uuden täytteen ostamisessa meni sitten tovi jos toinenkin. Mutta nyt sain vihdoin saatettua projektin loppuun ja tyyny pääsi vierashuoneen/työhuoneen sohvalle. Eihän tuo nyt mikään täydellinen viisisakarainen tähtityyny ole: Keskusta jäi turhan isoksi suhteessa sakaroihin mutta tuo lanka on ihan mahdotonta purkaa, niin saa kelvata tällaisena.




Lankaa olisi varmaan vielä toiseenkin tyynyyn, mutta se taitaa kyllä jäädä tekemättä. Tosin tämä sohva kaipaisi kyllä vielä runsaasti tyynyjä lisää, jotta siinä olisi mukava istua. Useampi sisätyyny tuolla onkin jo valmiina odottamassa mutta tyynynpäälliset vielä uupuvat. Mutta tällä hetkellä on taas kaksi projektia (tai oikeastaan kolme) tekeillä yhtäaikaa, niin tehdään ne ensin valmiiksi ja sitten on taas uusien tyynyjen vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti