keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kirpparikierros

Kävimme pari viikkoa sitten äitini kanssa katsastamassa keskustan kirppareita kirppiskierroksella. Tarjontaa oli ihan kivasti mutta hintataso oli mielestäni kyllä paikoittain hurjan korkea. Katselin samalla nimittäin pojalleni vaatteita mutta ne jäivät kyllä ostamatta. Esimerkiksi Prisman oman merkin käytetystä hupparista pyydettiin 19 euroa ja uutena sen saa alle 25 eurolla, niin hinta tuntuu mielestäni aika huikean korkealta. Käytetyistä vaatteista itse en pyydä muutamaa euroa enempää ja en ole niistä myöskään valmis maksamaan yli kymmentä euroa.



Olen aika huono katsomaan vaatteita kirppiksiltä mutta lastenvaatteita osaan bongata. Äitini on ihan mestari bongaamaan kaikki kauniit astiat ja lasiesineet, jotka itseltä menee aina ihan ohi. Itse etsin vanhoja ja hauskoja esineitä ja kaikkea kaunista kodin sisustustarviketta. Tällä kertaa etsinöissä oli myös palapelit ja pelit pojalle mutta huonolla menestyksellä. Yksi lasten dvd löytyi hänelle ja yksi dvd löytyi itselle. Omassa dvd:ssä oli vielä muovitkin päällä eli ihan priimaa tavaraa. Maksoin kahdesta dvd:stä yhteensä 3 euroa, joten ne olivat kyllä kohtuullisen huokeat ja tein mielestäni hyvät kaupat.
























Mukaan tarttui yksi vanha pullo mutta ehdottomasti paras kirppislöytö oli vanha nahkainen salkku,
joka löytyi heti ensimmäisestä kirppikseltä. Hintaa oli 12 euroa ja kovin kauaa en asiaa miettinyt, kun salkku lähti mukaan. Nahkasalkku on niin hyvässä kunnossa, että sitä voisi varmaan käyttää ihan laukkuna mutta suunnittelin sille kuitenkin toisenlaista käyttöä. Salkku saanee jossain välissä kaikki tärkeät paperit sisälleen ja pääsee sisustuskäyttöön. Nyt salkku pyörii ympäri olohuonetta ja menee varmaan tovi ennen kuin jaksan aloittaa tuota kahden laatikon "tärkeät" paperit kaaosta läpi. Ajatuksena olisi saada kahden laatikon sisältö mahtumaan tuohon laukkuun ja heittää kaikki epäolennainen pois. Mutta tuo papereiden läpi käynti vaatii kyllä vielä henkistä valmistautumista ennen hommaan ryhtymistä (tosin sitä valmistautumista on tässä jo tovi tehty..) Mutta nyt olisi syy ryhtyä toimeen, kun papereille löytyy näin kaunis säilytyspaikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti