keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Hyrskyn myrskyn

Pääsiäinen hurahti ohi ja me vietettiin se pojan kanssa maalla miehen paiskiessa töitä. Olin vakaasti päättänyt kuvata vanhempieni mökillä meidän pääsiäistunnelmia mutta niin vain unohtui kamera herkutellessa ja laiskotellessa. Ja olihan meillä kolme paikkaa kierrettävänä vajaaseen neljään päivään, joten ei siinä kuvaamista paljon mietiskelty. Mutta jo ennen pääsiäistä meni meillä olohuone osittain uusiksi vähän yllättäen ja siitä ehdin ottaa kuvat.


Tein tori.fi sivuilla vihdoin sen löydön mitä tässä on jo melkoinen tovi etsitty eli uusi arkku olisi tuloillaan. Asiassa on vielä muutama pikku mutta mutta niistä myöhemmin. Samalla tein melkoisen heräteostoksen samaiselta myyjältä. Olimme sopineet kaupat arkusta kuin vielä lisäsin viime tingassa ostoslistaan rokokoo kehykset, joita samainen myyjä myi.

 


Kuva ja todellisuus olivat hieman erilaiset kuin kuvittelin. Kehys oli kauniimpi kuin luulin mutta myös reilusti isompi. Tämä aiheutti melkoisen mylläyksen olohuoneessa ja ilme on nyt aika erilainen kuin aiemmin ja mitä heräteostosta tehdessä kuvittelin. Kehykset ovat suhteettoman suuret olohuoneen kokoon nähden mutta niin ovat nuo heinäseipäistä tehdyt tikkaatkin, joten suuresta koosta huolimatta ne jotekin tasapainoittavat toisiaan olkkarin takaseinällä. Alkujärkytyksen jälkeen ja olkkarin mylläyksen jälkeen olen tähän itse asiassa todella tyytyväinen.




Olin suunnitellut tälle seinälle muutosta mutta sen ei ollut tarkoitus olla mitään näin isoa. Mutta tämä heräteostos oli itseasiassa todella kiva ja mielestäni onnistunut yllätys olkkariimme. Mitä enemmän olen tätä nyt katsonut, sitä tyytyväisempi olen tähän muutokseen. Kehys ja uusi lipasto ovat mielestäni samaa muotokieltä ja sopivat kivasti yhteen. Vielä kun saan jossain välissä tuon uuden arkun tähän kokonaisuuteen, niin uskoisin olevani siihen varsin tyytyväinen. Mutta arkku vaatii vielä kunnostusta ja laitankin siitä kuvia myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Heippa, katsoin kuviasi Styleroomin puolella ja oli pakko tulla kommentoimaan: Meillä taitaa olla samanlainen sohva kun teillä ja INHOAN sitä. Mutta kappas, teillähän se näyttää todella hyvältä ja istuu sisustukseen mainiosti! Muutenkin hienon näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo sohva on ollut toimiva. Kangas on ihan unelma, kätkee kaikki tahrat täydellisesti, jopa aamupuuron mustikat on kerran levitetty sohvalle.. Laitat kato vaan paljon kivoja sohvatyynyjä ja vilttejä päälle, niin hyvältä näyttää ;)

      Poista